Ennuste: Lokakuusta tavanomaista lämpimämpi

Tuulta ja ruskaa Lohtajalla 26. syyskuuta 2015. Lukijan kuva: Matti Hietala
Syksy näyttää jatkuvan keskimääräistä lämpimämpänä. Ruskaa Lohtajalla 26. syyskuuta 2015. Lukijan kuva: Matti HietalaMTV UUTISET
Julkaistu 29.09.2015 11:17
Toimittajan kuva

Karita Kontula-Sokka

karita.kontula-sokka@mtv.fi

Tuoreen neljän viikon ennusteen mukaan lokakuu on keskimääräistä lämpimämpi.

Sää on tällä viikolla syys-lokakuun vaihteessa tavanomaista kuivempaa ja etenkin maan länsiosassa keskimääräistä lämpimämpää.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n pitkän ennusteen mukaan lokakuusta ennakoidaan kokonaisuudessaan tavanomaista lämpimämpää. Sateiden osalta alkukuu olisi keskimääräistä vähäsateisempi ja loppukuu tavanomainen. Lokakuun alussa päivän ylimmät lukemat ovat etelässä tilastojen mukaan keskimäärin hieman kymmenen asteen alapuolella ja pohjoisessa viiden asteen alapuolella, loppukuussa on jo viileämpää.

– Lokakuun alussa Suomeen vahvistuu korkeapaineen alue. Pari viikkoa alun jälkeen ollaan tavanomaisissa painelukemissa ja loppukuuksi korkeapaine saattaa jälleen vahvistua Suomeen, tulkitsee MTV Uutisten meteorologi Visa Salojärvi ECMWF:n ennustetta.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan lämpötila on kohonnut lokakuussa ylimmillään 2.10.1985 Helsinki-Malmin lentoasemalla 19,4 asteeseen.

– Näin korkeisiin lukemiin ei ilmeisesti nyt päästä, mutta 16, ehkä 17 astetta on mahdollista saavuttaa, sanoo Visa Salojärvi.

Pitkän aikavälin ennusteet ovat kokeiluasteella. Ne eivät ennusta yksittäisten päivien säätä, vaan kuvaavat poikkeamaa keskimääräisessä säässä. Pitkän ennustejakson sisään mahtuu lämpimiä ja kylmiä jaksoja.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa