Helteet ovat nyt muisto vain, kun sateet saapuvat Suomeen.
Sateinen ajanjakso alkaa viikonloppuna koko Suomessa.
– Saamme ensin pehmeän laskun sadekeleihin, kun viikonlopun sateet ovat lähinnä kuuroja, sanoo MTV:n meteorologi Liisa Rintaniemi.
– Lauantaina sateiden kanssa saatetaan saada myös ukkoskuuroja.
Sunnuntaina sateet vaihtuvat kuuroista rintamasateisiin ja ensi viikko näyttää todella märältä.
– Ensi viikolla saadaan melkeinpä yksi sadealue per päivä, Rintaniemi toteaa.
– Rintamasadehan tarkoittaa sitä, että se sadealue jatkuu sekä yöllä että päivällä. Kuurosateet kehittyvät lähinnä päiväsaikaan.
Lue lisää: Juhannuksen sääkartalla näkyy asia, joka kiinnittää meteorologin huomion: "Suorastaan optimaalisin säätyyppi"
Kesäkuun sateet yhdessä paketissa
Seuraavan viikon aikana saatetaan saada jopa koko kesäkuun sateet kerralla.
– Jos summaillaan koko viikon sateita yhteen, saadaan yhteensä lähes 60–70 millimetriä vettä. Tämähän on jo koko kesäkuun tyypillinen sademäärä yhdessä viikossa.
Lämpötilat pysyvät kuitenkin 20 paikkeilla niillä alueilla, joilla ei tarvita sateenvarjoa.
– Onneksi nämä saderintamat eivät kosketa aina koko Suomea, joten joillakin alueilla saadaan myös aurinkoa, Rintaniemi jatkaa.
Sateisen viikon jälkeen juhannusviikko saattaa kuitenkin näyttää kuivalta.
– Juhannusviikolle ei toistaiseksi näy vielä minkäänlaisia signaaleja sateista, Rintaniemi summaa.