Ensi viikolla lumet saavat kyytiä, mutta vielä ei kannata innostua – "Hetken on keväistä, sitten viedään matto alta"

lukijan sääkuva, talvi,9
Harri Mällinen, Oulu
Julkaistu 09.03.2018 09:05

Salla Laurila

MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas kertoo, että lähiviikkojen sää näyttää keskimääräistä maaliskuuta keväisemmältä. Varsinaisesta kevään tulosta ei kuitenkaan voida vielä puhua.

– Termisesti kevät alkaa silloin, kun lämpötila jää pysyvästi plussan puolelle. Etelä-Suomessa näin tapahtuu keskimäärin maaliskuun lopussa ja suuressa osassa maata huhtikuun alussa, Mäntykannas luonnehtii.

Mikäli seuraavan viikon sääennustetta on uskominen, äkkiseltään näyttää siltä, että kevät olisi jo hyvän aikaa saapumassa Suomeen.

– Tuorein pitkän ajan ennuste kertoo, että ensi viikolla koko Pohjois-Eurooppa näyttää keskimääräistä lämpimämmältä. Perjantain lumisateet tuovat Suomeen lämmintä ilmaa, ensi viikolla laajalti Etelä- ja Keski-Suomessa ollaan reippaasti plussan puolella ja sateista johtuen lumi saa kyytiä.

Mäntykannas kuitenkin toppuuttelee intoilua keväästä: ensi viikon lämpimien säiden jälkeen luvassa on taas kylmää keliä.

– Hetken on keväistä, mutta sitten viedään matto alta. Loppukuusta sääasetelma on sama kuin helmikuun loppupuolella, kun koettiin kovia pakkasia. Tietysti aurinko lämmittää jo sen verran, että säästä tuskin tulee yhtä kylmä kuin helmikuussa, mutta öisin voi olla 10-20 astetta pakkasta. Keväällä ei ole kiirettä alkaa tänä vuonna. 

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa