Ensi viikon sääkartta saa Pekka Poudan pudistelemaan päätään: "Uskomatonta"

5:56img
Katso videolta viikonlopun ja ensi viikon sää!
Julkaistu 23.08.2024 13:26
Toimittajan kuva
Jere Silfsten

jere.silfsten@mtv.fi

MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta pudisteli päätään ensi viikon sääkarttoja katsoessaan.

– Ensi viikko on aika uskomaton, kertoo Pouta.

Poudan mukaan tuleva viikko näyttää hyvin lämpöiseltä.

– On uskomatonta, että kesän parhaita lomaviikkoja vietetään vasta elokuun lopussa, hämmästelee Pouta.

Lue myös: Mystinen suihkuvirtaus mahdollistaa lumisateen Egyptissä ja hetkuttaa lentokoneita – tästä on kyse

Ensi viikolla on mahdollisesti useita hellepäiviä. Esimerkiksi keskiviikkona, torstaina ja perjantaina etelässä ollaan 25 asteen paikkeilla. Pohjoisessa edellä mainittuina päivinä  15– 20 astetta lämmintä.

– Päivälämpötilat ovat vähintään viisi astetta keskimääräistä lämpöisempiä.

Poudan mukaan yksi asia on lämpöäkin erikoisempia tähän aikaan vuodesta.

– Lämpöä harvinaisempaa on pitkä sateeton jakso, sanoo Pouta.

Seuraava viikko näyttää kuukausiennusteen mukaan normaalia kuivemmalta.

Miltä viikonlopun ja ensi viikon sää näyttää? Katso ylhäällä olevalta videolta!

Tuoreimmat aiheesta

Sää