Ensitreffit alttarilla -aviopari ensimmäisessä yhteishaastattelussa – paljastavat toisilleen ensimietteensä: "Aattelin sinusta heti, että vau miten komea!"

4:46img
Julkaistu 08.09.2020 21:15
Toimittajan kuva

Iriz Silander

iriz.silander@mtv.fi

@iriziriz

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa avioituneet Kati ja Janne kuvailevat MTV Uutisille ensikohtaamistaan.

Kati ja Janne avioituivat Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa. MTV Uutiset oli mukana parin hääjuhlissa, jossa juuri avioitunut pari antoi elämänsä ensimmäisen yhteishaastattelun.

Sädehtivä Kati ja komea Janne ovat päässeet juuri tutustumaan toistensa sukulaisiin ja läheisiin. Aviopari on ennättänyt olla toistensa seurassa vasta muutaman tunnin ajan.

– Ensi näkemisen jälkeen kaikki jännitys laukesi. On ollut todella helppoa ja luontevaa, Janne kertoo

– Meillä on paljon yhteisiä harrastuksia ja molempia yhdistää kokeilunhalu, Kati kuvailee.

Kati kertoo hetki sitten tapahtuneen kohtaamisen olleen todella vaikuttava.

– Minä olin silleen, että wau! Vähän se on komea! Kati kertoo näkemästään.

– Minulla on sellainen fiilis, että tulemme täydentämään toisiamme. Olemme monelta osin hyvin samanlaisia ja joissain kohtaa ihan vastakohtia. Luulen, että se on todella hyvä matchi, Kati kuvailee.

Katso artikkelin videolta, Katin kommentit, kun hän suuteli tulevaa miestään vihkiseremoniassa ennen aikojaan.

Tuoreimmat aiheesta

Ensitreffit alttarilla