Ensitreffit alttarilla -pari Tiina ja Samuel näyttävät mallia, kuinka riidellään rakentavasti.
Ensitreffit alttarilla -pari Tiina ja Samuel tutustuvat toisiinsa ja opettelevat elämään yhdessä häämatkallaan. Samuelin mukaan parin häämatka oli unohtumaton.
– Kaikki tuntui matkalla todella luonnolliselta meidän kahden välillä. Aivan niin kuin olisimme tunteneet Tiinan kanssa jo pidempään. Matka oli uskomaton, Samuel kuvaili häämatkaa MTV.fille.
Häämatkalla pariskunnalle tuli ensimmäistä kertaa vasta lähtöpäivänä erimielisyyttä, kun Tiina koki oman pakkaustyylinsä järkevämmäksi kuin Samuelin.
– Meidän eroavaisuus on ehdottomasti se, että Tiina on kova neuvomaan ja antamaan vinkkejä. Hän kysyy aina, voiko hän kertoa mielipiteensä asiaan, ja aika usein kuuntelen mielelläni. Useimmiten Tiinan ideat ovat paljon fiksumpia kuin omani, Samuel myöntää.
Hän uskaltaa kuitenkin ilmaista myös eriävän mielipiteensä, mikäli siihen on tarvetta.
– Useimmiten Tiinakin myöntyy lopulta siihen, jos hän tietää minun olevan oikeassa.
Myös Tiina suhtautuu huumorilla häämatkan arkiseen sanailuun. Jaksossa nähtiin kohtaus, jossa Samuel meinaa nostaa likaisen matkalaukun sängylle ja Tiina ojentaa häntä.
– Rehellisyyden nimissä on pakko myöntää, että olen tietääkseni laittanut oman kassini nojatuolille. En tiedä, onko se nyt miten paljon sänkyä parempi vaihtoehto. Olen varmasti omankin kassini sinne sängylle heittänyt, Tiina miettii MTV.fille.
– Häämatkalla oli tosi helppoa. Ei tarvinnut sen kummemmin puhua mitä tehdään, molemmat halusivat samoja asioita. Mentiin hotellin ovesta ulos ja oikealle ja sitten vasemmalle. Meidän ajatukset siitä, mitä matkoilla tehdään, olivat aika samanlaiset, Tiina fiilistelee.