Ensitreffit-pari Villen ja Anniinan taloprojekti otti takapakkia: "Olemme olleet sen osalta melko turhautuneita"

2:53img
Anniina ja Ville olivat mukana myös Olet mitä syöt -ohjelmassa vuonna 2021.
Julkaistu 06.05.2023 11:02
Toimittajan kuva
Teresia Jokinen

teresia.jokinen@mtv.fi

Ville ja Anniina menivät naimisiin Ensitreffit alttarilla -ohjelman kuudennella kaudella vuonna 2019.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman kuudennelta kaudelta tutut Anniina ja Ville Manner menivät sarjan myötä naimisiin vuonna 2019. Edelleen Ville tunnistetaan ympäri Suomen, mutta Anniina saa liikkua suhteellisen rauhassa.

Ihmiset tunnistavat Villen, mutta eivät enää muista, mistä. He kysyvät usein, ovatko tavanneet Villen jossain palaverissa tai neuvottelussa aiemmin.

– Sitten tietysti vähän kiusoittelen heitä ennen kuin kerron, mistä he mahdollisesti minut tietävät. Hauskoja tilanteita tulee työreissuilla, kun ihmiset tulevat höpöttelemään. He tulevat kertomaan koko elämänsä ja sitten vasta paljastan, että varmaan olet tavannut minut tv-ruudussa tai netissä. Se on itselle hyvää viihdettä. Jotkut reagoivat, että ai kauhea sentään, kun ovat kertoneet minulle suurin piirtein koko elämänsä. Vastaan, että ei se mitään, olen tällainen kaikkien kaveri, Ville kertoi MTV Uutisille Dingo-musikaalin mediatilaisuudessa 3. toukokuuta.

Eta-Anniina ja Ville pusu

Anniina ja Ville hääpäivänään vuonna 2019.

Töiden puolesta pariskunta on mennyt tukka putkella jo monta vuotta, sillä molemmat ovat kasvuyrittäjiä omalla alallaan. Molemmat toivovat voivansa pitää tänä kesänä lomaa, ja Ville toivoo erityisesti, että saisi pidettyä sen terveenä.

– Viime vuonna pidin lomaa ja sairastin siinä koronan tunnollisena yrittäjänä. Haaveilemme myös, jos viimein saisimme talonrakennusprojektin käynnistettyä. Olemme olleet tänä keväänä sen osalta melko turhautuneita. Meinaa tila loppua kesken, niin ei tahdo viihtyä kotona sen takia. Unelmoimme siitä, jos saisimme viimeinkin hakun maahan, Ville kertoi.

Anniinan mukaan talon piirustukset ja rakennuslupa ovat olemassa, mutta materiaaleja on lähdetty miettimään uudelleen. Alun perin pariskunnan mielessä oli hirsitalo, mutta kustannussyistä on lähdetty miettimään, miten sitä saisi vielä kompaktimmaksi. Heillä on rinnetontti, jonne talo nousee kallion päälle.

– Vähän niin kuin saaristo, mutta meillä ei vain ole vettä missään, vain pelto, Ville naurahti.

Ensitreffit alttarilla 6 Anniina ja Ville

Villen ja Anniinan hääkuva.

Turhautumista asioiden etenemättömyydestä, muttei paniikkinappia

Vaikka parin yhteinen taloprojekti on ottanut takapakkia, ei heillä ole ollut keskinäisiä ongelmia vieläkään.

– Ehkä ne tulevat enemmän ulkopuolisista asioista: tulee korona ja yleinen maailmantilanne vaikuttaa rakennusprojektiin ja siihen turhautuu. Sellaisia asioita, mihin ei voi itse periaatteessa vaikuttaa. Ne koettelevat myös yhteiseloa, Anniina kertoi.

Pari muutti aikoinaan nopeasti yhteen ja teki kompromisseja. He kokevat, ettei yksityiselämä ole oikein edennyt siitä pisteestä mihinkään suuntaan.

– Me tahkoamme sitä samaa. Ehkä siihen liittyviä turhautumisia on tullut. Ja keskusteluja siitä, mitä kumpanenkin elämältä haluaa. Sitä on tarvinnut tässä matkan varrella miettiä, kun elämä ei ole edennyt. Ne ovat toki vain asioita. Se on matkan linjaamista, että mennään samaan suuntaan. Mutta ei nyt mitään paniikkinappia, Ville naurahti.

Erityisen hyvää parin suhteessa on molemminpuolinen kärsivällisyys.

– Ymmärrämme, kun molemmilla on tahoillaan monta palloa ilmassa ja kiirettä, että täytyy olla kärsivällinen. Sitten, kun aika on, niin se sitten otetaan. Molemmat työllistävät paljon ihmisiä, niin ei voi olettaa, että toinen on neljältä kotona ilman, että siitä on etukäteen sovittu.

Ville toivoisi tulevaisuudessa, että voisi palauttaa hyvinvointitasonsa ennalleen ja liikkua viikoittain sekä syödä terveellisemmin. Nyt arki on paljolti autonratissa syömistä kiireisen aikataulujen takia. Viime vuoden ovat olleet muutenkin aikamoista suoriutumista.

– Unelmoin myös siitä, että voisin kouluttaa koiraamme enemmän, että saisi häneen luotua vieläkin paremman suhteen. Hän on kyllä tosi ihana, mutta haluaisin lenkittää häntä ilman hihnaa, että hän tottelisi. Hän on kultainen noutaja, että mahdollisuuksia on, kun hän on niin lempeä. Mutta aika ei meinaa riittää systemaattiseen kouluttamiseen, niin se vähän harmittaa, Ville kertoi parin kaksivuotiaasta Popi-koirasta.

Alla olevassa kuvassa Anniina on pariskunnan Popi-koiran kanssa.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

– Toivon tasaisempaa arkea, kun molemmilla on niin paljon kaikkea. Totta kai meillä perhe on haaveissa, ei sitä voi kieltääkään, mutta elämä tuo mitä tuo, Anniina kertoi.

Tuoreimmat aiheesta

Ensitreffit alttarilla