Ensitreffit-Tiina neuroottisesta järjestelmällisyydestään: Olen kauppanatsi

Samuel ja Tiina kaupassa
Julkaistu 04.10.2016 21:41
Toimittajan kuva

Akira Ahola

akira.ahola@mtv.fi

Ensitreffit alttarilla -sarjassa on saatu seurata, miten ahkerasti Tiina huomauttelee Samuelille pienistäkin asioista. Antaa Tiinan nyt itse avata toimintaansa.

Tiina meni sokkona naimisiin Samuelin kanssa Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa. Ennen kuin pariskunta tapaa Tiina lähettää Samuelille kirjeen ja myös kuvan tomaatista, mutta ei mistään vaan tomaatista vaan pestystä ja kuivatusta tomaatista. Tiinan tavat toimia arjessa ovatkin välillä jopa huvittavan yksityiskohtaisia.

Pitkään yksin asunut nainen on luonut omat tapansa toimia ja avioliitto saa hänet pohtimaan syitä välillä jopa neuroottisille tavoilleen.

– Se on täysin tyypillistä minua, että kuvittelen tietäväni kaiken paremmin kuin muut. Mutta onneksi voin myöntää, että teen aamusta iltaan virheitä ja muut korjaavat jälkiäni perässäni, Tiina nauraa MTV.fille.

Tiina ylistääkin miestään ymmärtämisestä ja yrittämisestä.

– Kyllähän hän kovasti yrittää. Paljon pelastaa toki myös se, että ymmärrän miten naurettavia nämä asiat (toimintatapani) ovat. Jos olisin näissä tosissani ja vakavissani, niin tässä olisi paljon isompia ja vakavampia ongelmia. 

"Samuel antaa samalla mitalla takaisin"

Pariskunnan huumorintaju on hyvin pitkälle samanlaista ja nauru raikaa usein ja kovaa.

– Samuelkin on huomannut, että osaan myös nauraa omille jutuilleni ja hän antaa samalla mitalla takaisin.

Välillä Samuel on vaan todennut, että parempi sopeutua kuin tapella pikkuasioista.

– Samuel on äärettömän joustava ja sopeutuvainen.

Ensimmäisellä kauppareissullaan Tiina muun muassa valisti Samuelia siitä, ettei hän pidä valmiiksi pilkotuista salaattisekoituksista, koska niissä vihannekset ovat märkiä. Nainen on muutenkin hyvin tarkka siitä, mitä ostaa ja missä kunnossa ostettavat tuotteet ovat.

– Muistan kun lähdimme ensimmäistä kertaa kauppaan yhdessä. Muistan sanoneeni kameroille, että olen ruokakauppanatsi. Olin ihan hirviö siellä oikeasti. Siellä oli taas ihan omat säännöt ja Samuel nauroi ihan samalla tavalla, Tiina muistelee.

Järjestelmällinen nainen pohtiikin syitä tarkoille toimintaperiaatteilleen ja toteaa, että kahden ihmisen taloudessa asiat ovat eri tavalla kuin yksin asuessa.

– Kun on ollut niin pitkään yksin ja sitten on tuhat rautaa tulessa, niin asioilla pitää olla järjestys ja säännöt. Ja varmaan jonkinlainen hallinnan tunne; että on olo, että ainakin hallitsen nämä minun omat säännöt, jos en mitään muuta. 

– Kyllähän aikalailla kakkoseksi jään näillä säännöilläni parisuhteessa. Onneksi pystyn myös kohtalaisen helposti näistä säännöistä luopumaan, enkä pidä niitä ainoina mahdollisina toimintatapoina, kun niistä ruvetaan oikeasti keskustelemaan. Ihan vaan pinttyneitä omia tapoja, Tiina summaa.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Ensitreffit alttarilla tiistaisin kello 21:00 AVA:lla

Tuoreimmat aiheesta

Ensitreffit alttarilla