Entinen F1-tähti muistelee aikaa Kimi Räikkösen tallitoverina, yksi ominaisuus teki vaikutuksen – "Hän oli joko huippunopea tai unessa"

7.04755472
xpb.cc
Julkaistu 09.09.2021 10:09
Toimittajan kuva
Riku Hellanto

riku.hellanto@mtv.fi

@RikuHellanto

Kimi Räikkösen monivuotinen tallitoveri David Coulthard muistelee uransa tähän kauteen päättävää suomalaistähteä.

Coulthard ja Räikkönen ajoivat tallitovereina McLarenilla vuosina 2002-04. Coulthard muistaa olleensa todella harvoin tekemisissä Räikkösen kanssa kolmivuotisesta yhteistyöstä huolimatta.

– Kolmen vuoden aikana puhuimme ehkä kymmenen sekuntia. McLarenin alkuaikoina hän oli joko huippunopeana autossa tai unessa rekan takaosassa. Hän on ehdottomasti sitä koulukuntaa, että jos hän olisi baarissa, hän kysyisi, että olemmeko täällä puhumassa vai juomassa, Coulthard muistelee Channel 4 -kanavalle.

Coulthard ylistää Räikkösen lahjakkuutta ja ajotaitoja vuolaasti. Varsinkin yksi ominaisuus teki Coulthardiin suuren vaikutuksen.

– Hän oli parhaimmillaan poikkeuksellinen kuljettaja. Hän on yksi todellisista suurista, mitä tulee pelkkään nopeuteen ja vauhtiin, Coulthard sanoo.

– Voi sanoa, että hän oli hieman onnekas voittaessaan maailmanmestaruuden, mutta voi sanoa myös, että hän oli myös todella epäonninen McLarenilla monien luotettavuusongelmien vuoksi.

Tuoreimmat aiheesta

F1