Entinen Moskovan kirjeenvaihtaja koki painostusta Venäjällä.
Moskovan entinen kirjeenvaihtaja, Dagens Nyheterin ja Huvudstadsbladetin toimittaja Anna-Lena Laurén vieraili MTV:n Huomenta Suomessa kertomassa kokemuksiaan työstään venäjän alkaessa laajamittaisen hyökkäyssodan ukrainaan.
Laurén työskenteli 16 vuotta Venäjällä, joista hän asui viimeiset vuodet Pietarissa. Huhtikuussa Venäjän ulkoministeriön antipropagandaosasto julkaisi hänestä kirjoituksen omissa sosiaalisissa medioissaan. Artikkelissaan Laurén oli kirjoittanut Venäjän viranomaisten mielestä Sergei Lavrovista kriittiseen sävyyn.
– Heidän mielestään olin kerännyt valheellista tietoa Lavrovista ja juttu oli naurettava sekä sen oli kirjoittanut nainen, joka ei tiedä mitään. Se on ihan tavallista mustamaalaamista propagandasodassa. Minua syytettiin myös valheellisten uutisten levittämisestä, Laurén sanoo.
Laurén kertoo, että niin sanotun valheellisen tiedon levittäminen on Venäjällä rankaistava teko, josta myös ulkomaalaiset saattavat saada pahimmillaan jopa 15 vuotta vankeutta. Päätös poistua maasta syntyi melko nopeasti.
– Minusta riski oli liian suuri. pomojeni kanssa päätimme aika nopeasti, että seuraavana päivänä ajamme Suomeen.
Millaista Venäjän lehdistö on ja kuinka Venäjä perustelee pitkittynyttä sotaa kansalaisilleen? Katso Laurénin koko haastattelu yllä olevalta videolta!