Entinen ruotsalainen F1-kuljettaja on kuollut

16.1.26340510
Reine Wisell ajoi F1-sarjassa vuosina 1970–74.imago/WEREK/ All Over Press
Julkaistu 21.03.2022 08:57
Toimittajan kuva

Tuomas Hämäläinen

tuomas.hamalainen@mtv.fi

@TuoHamalainen

Entinen ruotsalainen Formula 1 -kuljettaja Reine Wisell on kuollut 80-vuotiaana, uutistoimisto TT kertoo.

Wisellin perhe vahvisti suru-uutisen uutistoimistolle.

– Me lähisukulaiset suremme hänen poismenoaan, mutta iloitsemme samalla fantastisesta elämästä, jonka hän sai elää. Pyydämme teitä kunnioittamaan suruaikaamme ja antamaan meille tilan, jota tarvitsemme tulevana aikana, perhe viestitti.

Wisell ajoi F1-sarjassa vuosina 1970–74. Hän sijoittui heti ensimmäisessä kilpailussaan Yhdysvalloissa kaudella 1970 Lotuksella kolmanneksi. Se jäi hänen ainoaksi palkintosijakseen kuninkuusluokassa, mutta seuraavana vuonna hän oli kahdessa kilpailussa neljäs.

Tuoreimmat aiheesta

F1