Entinen SM-liigan puolustajatähti kuoli 49-vuotiaana

JYPissä kolme kautta 1990-luvun lopussa pelannut yhdysvaltalainen puolustaja Kevin Wortman on kuollut 49-vuotiaana.

Wortmanin kuolinilmoituksessa kerrotaan, että entinen pelaaja poistui keskuudestamme 11. huhtikuuta. Hänellä oli yksi lapsi, ex-vaimo ja viisi sisarusta. Wortman asui Yhdysvaltain Saugusissa niin syntyessään kuin menehtyessään.

JYPissä pelatessaan puolustaja teki 150 peliin upeat tehot 31+44=75. Keski-Suomessa pidetty puolustaja sai lempinimen ”Bostonin pyssy”.

JYPin jälkeen Wortman jatkoi uraansa vielä kaksi kautta Saksassa ja yhden Itävallassa. Hän pelasi urallaan myös viisi NHL-ottelua Calgary Flamesin riveissä.

Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat