Skandaalinkäryinen ex-UFC-ottelija puukotettu kuoliaaksi Brasiliassa

25.HDAHWY
Maiquel Falcao kuvattuna vuonna 2016.
Julkaistu 24.01.2022 12:54
Toimittajan kuva

Tuomas Hämäläinen

tuomas.hamalainen@mtv.fi

@TuoHamalainen

Entinen vapaaottelija, UFC-kehässäkin nähty Maiquel Falcao, 40, puukotettiin kuoliaaksi sunnuntaiaamuna kotikaupungissaan Pelotasissa Brasiliassa, MMA Fighting -sivusto kertoo.

Brasilialaista Falcaota puukotettiin useita kertoja vatsaan baarin edessä, ja hänet kiikutettiin sairaalaan aamuyöllä Gaucha ZH -uutissivuston mukaan. Falcao menehtyi kuitenkin vammoihinsa. Poliisi kertoi, että tapausta tutkitaan.

Falcao otteli kerran UFC-kehässä, kun hän voitti vuonna 2010 yhdysvaltalaisen Gerald Harrisin. Falcaon oli määrä jatkaa ottelemista UFC:n alla, mutta hänet vapautettiin sopimuksestaan, kun uutisoitiin, että Falcao oli pidätetty naisen pahoinpitelystä yökerhon ulkopuolella. Falcao sai tuomion kyseisestä vuoteen 2002 ajoittuneesta tapauksesta.

Vuonna 2013 Falcao puolestaan oli osallisena katutappelussa ja pahoinpiteli naisen huoltoasemalla.

Useissa eri organisaatioissa urallaan otellut Falcao voitti vuonna 2012 Bellator-organisaation kuudennen kauden keskisarjan turnauksen. Hän taipui seuraavana vuonna Bellatorin keskisarjan mestaruusottelussa venäläiselle Aleksandr Shlemenkolle.

Tuoreimmat aiheesta

UFC