Entistä harvempi haluaa poistaa verotietonsa medialle toimitettavista listoista

AOP Vero kuvituskuva
All Over Press
Julkaistu 18.10.2022 15:04

MTV UUTISET–STT

Verotietojen poistaminen median saamilta suurituloisimpien listoilta on menettämässä suosiotaan. Tänä vuonna 1  359 ihmistä oli pyytänyt verotietojaan poistettavaksi 10. lokakuuta mennessä, mutta määrä voi vielä kasvaa.

Viime vuonna vastustamispyyntöjä tehtiin kaikkiaan reilut 2  500 ja toissavuonna yli 4  800.

Verohallinnon ylitarkastajan Laura Ruotsalaisen mukaan pyyntöjen väheneminen johtunee siitä, että lista vastustamispyynnön tehneistä on julkinen tieto, jonka mediat voivat pyytää. Verohallinto on myös viestinyt tästä asiakkailleen.

Vuoden 2021 verotustiedot tulevat julkisiksi 9. marraskuuta 2022.

Lue myös: Hallituksen esitys kaivosverosta jakaa mielipiteitä – lausunnoissa verotuottoa pidetään niin hämmästyttävän alhaisena kuin hyvin suurenakin

Tuoreimmat aiheesta

Verot