Takavuosien showpainisuuruus Dave Bautista on nykyään ulkoisesti kuin eri mies. Näyttelemiseen tätä nykyä keskittyvä yhdysvaltalainen on 60 kiloa kevyempi kuin hän oli raskaimmillaan.
Bautista oli aikanaan massiivinen lihaskimppu, joka voitti raskassarjalaisena showpainin huippuorganisaatio WWE:n mestaruuksia. Häntä pidetään yhtenä lajinsa kaikkien aikojen parhaista.
Bautistaa, 55, ei ole kuitenkaan enää tunnistaa samaksi henkilöksi. Hollywoodissa uraa nykyisin luova yhdysvaltalainen on pudottanut painonsa tuoreeseen näyttelijän rooliinsa The Killer's Gamessa 240 paunaan eli noin 110 kiloon.
Bautista avasi kanadalaisen mediapersoona Chris Van Vlietin YouTubessa julkaisemassa haastattelussa painaneensa enimmillään 370 paunaa eli noin 170 kiloa. Suurimman osan painiurastaan mies painoi reilut 130 kiloa.
– Minusta on tullut supertrimmattu. Olen kevyimmässä kunnossani sen jälkeen kun olen ollut 19-vuotias, Bautista sanoi.
– Vain puolitoista vuotta sitten Knock At The Cabinin aikaan painoni nousi 315 paunaan (noin 140 kiloon) ja siitä painajainen alkoi. Painon pudottaminen on ollut todellinen haaste.
Bautista ei ole ilmeisesti ryhtynyt niin sanottuihin taikatemppuihin. Mies selvitti olevansa nykyään todella tarkka ruokavaliostaan.
Marvel- ja James Bond -elokuvien näyttelijä
Bautista nousi WWE:ssä kuuluisuuteen 2000-luvun alkupuolella. Viimeisimmäksi raskaan sarjan mestarikarju paini organisaatiossa vuonna 2019.
Bautista on näytellyt myös muun muassa Marvel Studiosin Guardians of the Galaxy -elokuvissa ja James Bond -leffassa 007 Spectre.