Epäillään ihmissalakuljetusta – huviveneellä Saimaan kanavan läpi

Saimaan kanava
Saimaan kanavalla otettiin kiinni huvivene täynnä maahantuloluvattomia ihmisiä.Lehtikuva
Julkaistu 27.10.2017 12:39

MTV UUTISET – STT

Rajavartiolaitos epäilee yhteensä 15:tä ihmistä rikoskokonaisuudesta, jossa Suomeen salakuljetettiin ainakin 70 ihmistä seitsemällä eri matkalla.

Järjestäytyneen rikollisryhmän epäillään johtaneen salakuljetusta Venäjältä vuosien 2016–2017 aikana.

Rajavartiolaitos pääsi toiminnan jäljille, kun kesäkuussa Saimaan kanavaa pitkin tuli huvivene, jonka kyydissä oli venäläinen perhe ja 17 ihmistä, joilla ei ollut maahantulolupaa. Rajavartiolaitos totesi kiinnioton jälkeen, että ihmiset olivat olleet piilossa veneen rakenteissa.

Perheen isä ja tytär ovat edelleen vangittuina. Tapaus on siirtynyt syyteharkintaan. Epäillyt rikokset ovat törkeä laittoman maahantulon järjestäminen ja avunanto siihen.

Ihmisiä Jemenistä, Turkista ja Afganistanista 

Rikollisryhmä järjesti Jemenin, Turkin, Afganistanin, Syyrian ja Egyptin kansalaisia sekä kansalaisuudettomia ihmisiä Eurooppaan, rajavartiolaitos epäilee. Rikollisryhmän jäseniä on ainakin Venäjällä, Malesiassa, Irakissa sekä Libanonissa.

Rikollisten epäillään hyötyneen salakuljetuksesta satojatuhansia euroja.

Matkasta Eurooppaan on maksettu jopa kymmenen tuhatta Yhdysvaltain dollaria, eli yli 8 500 euroa.
– Osa rahoista on maksettu lähtömaissa toimiville rikollisryhmän jäsenille, osa Venäjällä ennen Suomeen lähtöä, tiedotteessa todetaan.

Rajavartiolaitos teki tutkinnassa yhteistyötä Keskusrikospoliisin, suojelupoliisin ja Maahanmuuttoviraston sekä Europolin ja Ruotsin ja Venäjän esitutkintaviranomaisten kanssa.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos