Epäily Pieksämäellä liikkuvasta haavoittuneesta karhusta osoittautui perättömäksi – veri oli peräisin muualta

1:51img
Katso video: Arja kohtasti karhun silmästä silmään Suomussalmella.
Julkaistu 10.07.2020 11:31
Toimittajan kuva
Katariina Kähkönen

katariina.kahkonen@mtv.fi

Poliisi sai tänään aamulla hieman kahdeksan jälkeen tiedon verisistä eläimen jäljistä. Jäljet löytyivät Partaharjuntieltä Kukkaromäen eteläpuolelta.

Poliisi ja suurriistavirka-apuhenkilöstö ovat lopettaneet mahdollisesti loukkantuneen karhun jäljittämisen Pieksämäellä.

Näin uutisoimme asiasta aiemmin.

Poliisin mukaan vuotanut veri oli peräisin syödystä saaliseläimestä. Tämä selvisi, kun verijälkeä oli seurattu noin tunnin ajan.

Poliisi kiittää tiedotteessa SRVA-toimijoita avusta ja paikallisia asukkaita työrauhan saamisesta. 

Tuoreimmat aiheesta

Luonto ja eläimet