Eräällä kannattajalla jäi Englannin sunnuntainen 6-1-murskavoitto Panamasta näkemättä epäonnisten käänteiden jälkeen.
Pääkuvan videolla kohokohtia sunnuntain peleistä.
LUE MYÖS: Oman maan media raivostui puolalaistuomarille – ”Ei pitäisi enää tuomita MM-kisoissa”
Englantilaiskannattaja Douglas Moreton oli matkustanut Britanniasta Venäjälle Nizhni Novgorodiin. Paikan päällä hän tajusi, että hänen ottelulippunsa oli jäänyt kotiin lipaston laatikkoon yli 3000 kilometrin päähän.
Huomattuaan erheensä Moreton yritti löytää loppuunmyytyyn otteluun ylimääräistä lippua. Miehen avuksi riensi brittitoimittaja Dan Howells, joka onnistuikin hankkimaan haltuunsa yhden ylimääräisen pääsylipun.
Moretonin epäonni ei kuitenkaan hellittänyt, sillä Howells ei onnistunut tavoittamaan Moretonia ennen ottelua. Howellsin mukaan Moreton oli saapunut hotellille reilut puoli tuntia ennen ottelun alkua, eikä ehtinyt noutamaan uutta lippuaan ajallaan.
Englanti oli Panamaa vastaan omaa luokkaansa: 6-1-voitto oli Englannille historian suurin MM-kisoissa.