Vielä myöhään tiistai-iltana useita Manchester Arenan konsertissa olleita henkilöitä etsittiin sosiaalisen median avulla. Sanomalehti Telegraphin mukaan tiistai-iltana kateissa vahvistettiin olleen vielä 15 henkilöä.
Manchester Arenan konsertissa kuoli myöhään maanantai-iltana 22 ihmistä ja loukkaantui ainakin 49.
Loukkaantuneita on hoidettu kahdeksassa eri sairaalassa Manchesterissa.
Britannian pääministerin, Theresa Mayn mukaan monilla heistä on hengenvaarallisia vammoja.
Konsertissa olleita on yhä kateissa. Omaisille on perustettu hätäpuhelin, jonka kautta he voivat tiedustella kadonneita omaisiaan.
Yksi etsityistä on kainalosauvojen kanssa ilmeisesti liikkunut 14-vuotias Nell Jones, jota hänen omaisensa etsivät.
Toinen laajasti sosiaalisessa mediassa etsitty kadonnut oli 15-vuotias manchesterilainen Olivia Campbell. Olivian äiti Charlotte Campbell on yritti saada tietoa tyttärensä kohtalosta levittämällä tämän kuvia sosiaalisessa mediassa. Myöhemmin hän kertoi Facebookissa, että hänen tyttärensä on iskussa kuolleiden joukossa.
Charlotte Campbell kertoi BBC:n radiossa, että hän kuuli viimeksi tyttärestään eilen illalla puoli yhdeksän aikaan. Vain hetkeä ennen kuin illan esiintyjä Ariana Grande astui lavalle.
– Hänen isänsä on etsimässä häntä, meidän ystävät ovat etsimässä häntä. Olen saanut lukuisia viestejä, joissa kerrotaan monien ihmisten etsivän häntä, mutta mitään ei ole kuulunut. Olivian puhelin on kiinni, hän kertoi tuolloin.
Twitterissä etsitään yhä useita muitakin henkilöitä, tosin liikeellä on myös ollut myös valheellista tietoa kadonneista.