Erikoinen hässäkkä SM-liigassa: vastustaja haki ottelusiirtoa – STT: SaiPa-luotsi Ville Hämäläinen vastusti asiaa

3:59img
Videolla maalikooste ottelusta KooKoo-SaiPa.
Julkaistu 26.01.2024 22:12

STT-MTV URHEILU

SaiPa ei pääse miesten jääkiekkoliigan jumbopaikalta sarjan viimeisellä neljänneksellä enää mihinkään, mutta paikallishenkisissä peleissä se kiusaa KooKoota kerta toisensa jälkeen.

KIERROSRAPORTTI: Olli Jokisen Jukurit hirmuisessa voittoputkessa, Pelicans ohitti HIFK:n – näin SM-liigassa pelattiin perjantaina

SaiPa haki perjantaina Kouvolan Sumulaaksosta täydet kolme pistettä Otto Kivenmäen ja Roni Karvisen toisen erän maalien ansiosta lukemin 2–1, joten puolet SaiPan kauden kolmen pisteen voitoista (2/4) on tullut Kouvolasta ja yli neljännes pisteistä (9/32) KooKoota vastaan pelatuista otteluista.

– Avauserä pelattiin meidän päädyssä, mutta sen jälkeen jätkät tekivät pari maalia ja loppu olikin tasaista pelaamista, kuvaili vasta 55. minuutilla kauden ensimmäinen nollapelinsä menettänyt SaiPa-torjuja Kari Piiroinen.

KooKoo olisi halunnut siirtää ottelun myöhäisempään ajankohtaan, koska sillä oli sivussa flunssakierteen ja loukkaantumisten takia tusinan verran pelaajia. Liigalta oli tullut lupa siirtoon. Kouvolalaistietojen mukaan SaiPa-luotsi Ville Hämäläinen edellytti ottelun pelaamista alkuperäisen otteluohjelman mukaisesti.

– Piiroinen takasi meille pisteet. Rehellisesti sanottuna KooKoo oli edellä, kiteytti Hämäläinen SaiPan neljännen peräkkäisen vierasvoiton jälkeen.

– Jos laukoo 83 kertaa, mutta niistä blokataan 26, tilasto kertoo omaa kieltään, kuittasi KooKoon päävalmentaja Olli Salo.

Tuoreimmat aiheesta

Liiga