Erikoinen sääviikko alkamassa: Ensin paukkupakkasta, sitten raju hyppy lauhaan kevätsäähän

Lukijan sääkuva
Lukijan kuva Santalahden luontopolulta Kotkasta 22.1.2017.
Julkaistu 23.01.2017 05:37

MTV UUTISET

Alkavasta viikosta tulee sään puolesta erikoinen, sillä viikko alkaa kylmänä, mutta kääntyy pian hyvinkin lauhaksi. MTV:n meteorologi Markus Mäntykannas kertoo, että kunnon paukkupakkasista hypätään keväiseen auringonpaisteeseen.

– Niin lauha sää on tyypillisempi maalis–huhtikuulle. Lumet ja jäät saavat kyytiä pohjoisessa asti.

Maanantaina idässä ja pohjoisessa tulee lunta ja ajokeli on huono. Etelässä ja lännessä ollaan plussan puolella.

Tiistaina on viikon kylmin päivä pohjoisessa.

– Siellä voi olla jopa 30 astetta pakkasta.

Toisaalta etelässä viikon kylmin hetki näyttää sijoittuvan tiistain ja keskiviikon väliseen yöhön, jolloin pakkasta on 10–15 astetta.

– Lämpötilat ovat talvisia koko maassa, mutta sen jälkeen lauhtuu nopeasti.

Pohjoisessa lämpötila voi Mäntykannaksen mukaan kivuta kertaheitolla yli 20 astetta. Torstaina raju kipuaminen jatkuu, kun paukkupakkasista kivutaan +5:n asteen tietämille.

Torstaista eteenpäin sää näyttää olevan hyvin leutoa ja keväistä, välillä aurinkoistakin. Pohjoisessa lämpötilat ovat loppuviikosta 10–15 astetta tavanomaista korkeampia.

– Sinne meni talvi, Mäntykannas toteaa.

Epätavallisen sään taustalla on Suomeen virtaava föhntuuli.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa