Erikoinen väite leviää netissä – Elton John teki törkytemput kenkäkaupassa

Elton John
Elton Johnin väitetään käyttäytyneen epäasiallisesti kenkäkaupassaCopyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press
Julkaistu 14.07.2024 12:01
Toimittajan kuva

Jari Peltola

jari.peltola@mtv.fi

77-vuotiaan Elton Johnin väitetään käyttäytyneen kenkäkaupassa epäasiallisesti.

Rocktähti Elton Johnin väitetään pissanneen pulloon kenkäkaupassa Nizzassa, uutisoi muun muassa TMZ ja Mirror.

Kenkäkaupan omistajan mukaan 77-vuotias tähti saapui liikkeeseen ostoksille kahden poikansa ja turvamiehensä kanssa. Saapuessaan laulaja tiedusteli yleisiä wc-tiloja. 

Kun laulajalle selvisi, ettei vessaa ollut lähettyvillä, pyysi hän väitteiden mukaan muovipulloa turvamieheltään johon hoitaa asiansa.

Lue myös: Elton John vietti yönsä sairaalassa kaaduttuaan huvilallaan Ranskassa – näin tähti voi nyt

Toimituksen jälkeen rokkari pyysi vielä pyyhettä turvamieheltään, jolla pyyhkiä lattialta ylimääräiset roiskeet.

Kenkäkaupan omistaja kertoo olevansa tilanteesta järkyttynyt ja turhautunut. Hänen mukaansa tämä oli ensimmäinen kerta, kun asiakas käyttäytyy tällä tavalla.

TMZ kertoo, että hämmentävässä tilanteessa laulajalta kysyttiin mitä hän tekee työkseen, johon hän oli vastannut lyhyesti ”Olen Elton John”

Käsittämättömän tilanteen jälkeen Elton John osti pojilleen tennarit, kätteli omistajaa ja poistui liikkeestä positiivisin mielin.

Vaikka omistaja oli hämmentynyt välikohtauksesta, niin silti hän sanoo pitävänsä laulajaa ”Coolina”.

Tuoreimmat aiheesta

Elton John