Sami Sykön mukaan hänen tehtävänsä Linnan juhlien kommentaattorina ei ole arvostella vieraiden asuvalintoja, olivat ne erikoisia tai eivät.
Muodin asiantuntija Sami Sykkö on toiminut Linnan juhlien kommentaattorina Ylen itsenäisyyspäivän lähetyksessä vuosien ajan. Tänä vuonna Linnan juhlat järjestettiin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2019, sillä koronapandemiatilanne esti juhlien järjestämisen kahtena peräkkäisenä vuonna.
Nyt juhlat nähtiin, ja Presidentinlinnaan saapui jälleen jos minkälaisia juhla-asuja. Sykkö kertoo MTV Uutisille, että mitä vain Linnassa nähtäisiin kenenkin päällä, hänen tehtävänsä on kertoa asuista, muttei tuomita niitä.
– Ne ovat Suomen hienoimmat tanssiaiset ja ihmiset tekevät parhaansa, kun he tulevat sinne. Kyllä lähden siitä, että he yrittävät tosissaan ja ovat ajatelleet sitä asuaan. Silloin kunnioitan sitä tilannetta ja sitä hetkeä.
– Ihmisillä on erilaisia makuja, jokainen toimii sen oman tyylinsä mukaisesti ja ymmärrän sen. Tehtäväni onkin enemmän nostaa esille ja kertoa, että mistä nämä ovat tulleet, kuka nämä on suunnitellut tai mikä se idea on ollut siinä asussa. En niinkään lähde arvioimaan siinä, että onko se onnistunut vai ei.
Sykkö nähdään tuomarina vuoden 2023 helmikuussa alkavassa Muodin huipulle -ohjelmassa. Tuolloin Sykkö pääseekin arvioimaan, kuka onnistui ja kuka ei.
– Tässä suunnittelijat kilpailevat sillä, että miten he suunnittelevat ja mitä suunnittelevat. Heillä on aina tehtävä, joka pitäisi toteuttaa ja täyttää. Silloin voidaan arvioida sitä, ja lisäksi se vaatteiden suunnitteleminen on heidän ammattinsa. Aika harvalle Linnan vieraalle pukeutuminen on ammatti, niin silloin ne kriteerit pitää olla sen mukaiset myös minulla, kun siellä kommentoin.
Linnan juhliin Sykkö valmistautuu hankkimalla mahdollisimman paljon tietoa etukäteen siitä, millaisia asuja illan aikana tullaan näkemään. Asut vilahtavat kättelyn aikana ruudussa niin nopeasti, ettei Sykön mukaan hänellä ole lopulta juurikaan aikaa oman mielipiteensä muodostamiseen.
Sykkö on työnsä puolesta etiketin perinpohjainen asiantuntija, mutta kysyttäessä, onko hänelle itselleen koskaan sattunut pukeutumisessa etikettivirhettä, on hänellä naseva vastaus valmiina.
– Yksi ystäväni on sanonut jo opiskeluaikanamme niin viisaasti, ja aina yritän muistaa nämä hänen sanansa. Hänen ajatuksensa oli tällainen: "Jos olemme muiden mielestä ylipukeutuneita, se on heidän ongelmansa"-
Yllä olevalla videolla Sami Sykkö ja Muodin huipulle -juontaja Miisa Grekov paljastavat parhaat muotivinkkinsä.