Kanye West täytti 8. kesäkuuta 44 vuotta.
Kim Kardashianin ja Kanye Westin yllä pyöri pitkään erohuhut, kunnes asia varmistui kurvikaunottaren haettuaan eroa helmikuussa.
Vaikka pariskunta onkin kirjoittanut nimensä eropapereihin, ei se tarkoita, etteikö heidän välillään olisi vielä rakkautta.
Lue myös: Kim Kardashianin ja Kanye Westin eron syyt selvillä? ”Se maksoi hänelle avioliiton”
Kim julkaisi Kanyen syntymäpäivän kunniaksi Instagram-tilillään kuvan, jossa poseeraa koko perhe. Heidän yhteiset lapsensa, vuonna 2013 syntynyt North, kaksi vuotta myöhemmin syntynyt Saint-poika, Chicago vuonna 2018, sekä heidän kuopuksensa, vuonna 2019 syntynyt Psalm.
– Rakastan sinua koko elämäni ajan, Kim kirjoittaa julkaisemansa kuvan yhteyteen.
Kim ja Kanye sanoivat toisilleen tahdon vuonna 2014 Italiassa. He ovat asuneet erillään jo jonkin aikaa. Ex-pariskunta on päässyt sopuun huoltajuudessa, heillä on yhteishuoltajuus.
Kimin sisko Khloé Kardashian onnitteli myös ex-kälyään syntymäpäivien kunniaksi Instagram-päivityksessä. Kuvassa on myös hänen puolisonsa Tristan Thompson.
– Hyvää syntymäpäivää elämäni veljelle. Parasta syntymäpäivää. Lähetän sinulle rakkautta ja siunausta, Khloé kirjoittaa kuvaan, jossa nelikko poseeraa turkoosin kirkkaassa vesirajassa.