Erotettu FBI-pomo Comey syyttää Trumpin hallintoa panettelustaan – "Yksinkertaisesti valheita"

2:43img
Julkaistu 08.06.2017 18:30

MTV UUTISET - REUTERS - STT

Comey ei ottanut kuulemisessaan kantaa, yrittikö Trump estää oikeutta toteutumasta, kun pyysi Comeyta lopettamaan Michael Flynnin tutkinnan.

FBI:n johdosta erotettu James Comey syytti presidentti Donald Trumpin hallintoa itsensä ja FBI:n panettelusta kuulemisessaan senaatin turvallisuuskomiteassa.

Comey kertoi senaatin turvallisuuskomitean kuulemisessa olleensa hämmentynyt vaihdelleista selityksistä, joita Trumpin hallinto kertoi hänen potkuihinsa liittyen.

– Hallinto päätti panetella minua, ja mikä pahempaa myös FBI:ta, sanomalla että organisaatio on sekaannuksen tilassa, ja että työntekijät ovat menettäneet luottamuksen johtajaansa, Comey sanoi.

– Ne olivat yksinkertaisesti valheita. Olen pahoillani, että FBI:n työntekijöiden piti kuunnella sellaista.

Trump vaati lojaaliutta

Trump sai aikaan poliittisen myrskyn, kun hän 9. toukokuuta ilmoitti erottavansa Comeyn FBI:n johtajan virasta.

Kirjallisessa todistuksessaan, joka julkaistiin eilen, Comey kertoi Trumpin pyytäneen häntä lopettamaan tutkinnan, joka koski Trumpin entistä turvallisuusneuvonatajaa Michael Flynniä.

Comey ei halunnut kuulemisessaan ottaa kantaa siihen, yrittikö Trump lopettaa koko Venäjä-tutkinnan.

Comey sanoi kokeneensa, että Trump vaati lojaaliutta vastineeksi siitä, että hän saisi jatkaa FBI:n johdossa.

Comeyn mukaan FBI:llä on koko ajan meneillään kymmeniätuhansia tutkimuksia. Trump ei hänen mukaansa koskaan kysynyt mistään muusta tutkimuksesta tai puuttunut niihin.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat