Esapekka Lapin vauhti Korsikan MM-rallissa on kohentunut kisan edetessä. Seitsemän erikoiskokeen jälkeen Lappi on seitsemännellä sijalla.
Lappi on ollut lauantaina yksi nopeimmista kuljettajista. Ennen päivähuoltoa ajetulla seitsemännellä erikoiskokeella Lappi oli kolmanneksi nopein. Lapin mukaan auton säädöt ovat nyt hyvin kohdallaan.
- Salaisuus on työssä, jonka teimme perjantaina. Silloin en ollut tyytyväinen. Testasimme tiimin kanssa muutamia asioita, ja nyt me mielestämme löysimme säädöt kohdilleen. Olen tyytyväinen, Lappi totesi wrc.comille.
Lappi on kisan kokonaistilanteessa edelleen viidentenä. Hän on kuitenkin onnistunut karistamaan lähimmät uhkaajansa Dani Sordon ja Elfvyn Evansin lähes puolen minuutin päähän, kun vielä päivään lähdettäessä kolmikko oli vain sekunnin sisällä toisistaan.
Kisaa johtaa suvereenisti yli 40 sekunnin turvin ranskalaismestari Sebastien Ogier. Toisesta sijasta käyvät sen sijaan tiukkaa sekuntitaostoa Thierry Neuville, Kris Meeke ja Ott Tänak, jotka ovat alle kymmenen sekunnin sisällä sijoilla 2-4. Lapin ero Tänakin neljänteen sijaan on 22,4 sekuntia.
Perjantaina Lapin tavoin auton säätöjen kanssa tuskaillut Jari-Matti Latvala on edelleen kahdeksannella sijalla. Latvalan onneksi ero kärkeen ei ole enää toisena kisapäivänä juurikaan kasvanut.
- Nyt on parempi luotto autoon, Latvala huikkasi wrc.comille ennen päivähuoltoa.
Perjantaina ulos tieltä ajanut ranskalaislegenda Sebastien Loeb on jatkanut kisaamista lauantaina. Tiputtuaa kauas kärkitaistosta, hän on ollut päivä nopein kuljettaja.
- Minulla on ollut tänään todella hauskaa, mutta se eilinen turhauttaa, Loeb kommentoi.
Lauantaina ajetaan vielä kolme erikoiskoetta.
Kilpailun erikoiskokeet:
Torstai 6.4.
09.00 Testierikoiskoe: Sorbo-Ocagnano (5,45 km)
Perjantai 7.4.
10.50 EK1: La Porta - Valle di Rostino 1 (49,03 km)
12.09 EK2: Piedigriggio – Pont de Castirla 1 (13,55 km)
14.47 Päivähuolto
16.12 EK3: La Porta - Valle di Rostino 2 (49,03 km)
17.31 EK4: Piedigriggio – Pont de Castirla 2 (13,55 km)
Lauantai 8.4.
08.38 EK5: Cagnano - Pino - Canari 1 (35,61 km)
10.18 EK6: Désert des Agriates 1 (15,45 km)
12.08 EK7: Novella 1 (17,39 km)
14.31 Päivähuolto
16.21 EK8: Cagnano - Pino - Canari 2 (35,61 km)
18.02 EK9: Désert des Agriates 2 (15,45 km)
19.39 EK10: Novella 2 (17,39 km)
Sunnuntai 9.4.
10.23 EK11: Vero – Sarrola-Carcopino (55,17 km)
13.18 EK12: Pénitencier de Coti-Chiavari (16,25 km) *Power Stage*