Esitutkinta Kittilän virkarikosepäilyistä lopetettu

levinhissi
Kuvituskuva Kittilän Levin hiihtokeskuksesta.
Julkaistu 06.11.2015 11:24

MTV UUTISET - STT

Esitutkinta Kittilän valtuuston puheenjohtajan virkarikosepäilystä on lopetettu.

Kyse oli Kittilän kunnanhallituksen jäsenten pidättämisestä toimestaan. Syyttäjän mukaan asiassa ei tapahtunut rikosta.

Puheenjohtaja Inkeri Yritystä (vas.) epäiltiin virkarikoksesta, koska hän pidätti kuntalain nojalla Kittilän kunnanhallituksen jäsenet ja varajäsenet toimestaan syksyllä 2014.

Poliisi tutki kunnanhallituksen toimia Levi Ski Resortin konsernivalvonnassa. Yrityksen mielestä kunnanhallitus ei tästä syystä voinut käsitellä yhtiöön tai esitutkintaan liittyviä asioita. 

Kunnanvaltuusto äänesti noin kuukauden päästä kumoon Yrityksen päätöksen ja palautti kunnanhallituksen jäsenille täyden toimivallan.

Syyttäjä katsoi, ettei Yrityksen menettely ollut rangaistavaa.

Levitunturin hissihankinta ja siihen liittyvät epäselvyydet ovat edelleen poliisin tutkittavana.  

Tuoreimmat aiheesta

Rikos