MM-rallissa Fordin kalustolla ajava M-Sport on valinnut Esapekka Lapin kuljettajakseen, uutisoi espanjalaislehti AS lähteisiinsä vedoten.
Lehden mukaan Lappi on jo allekirjoittanut sopimuksen, joka nostaa hänet Teemu Sunisen ja Gus Greensmithin seuraan MM-tiimiin.
M-Sportin paikka oli viimeinen arvoitus sen jälkeen, kun Hyundai ja Toyota olivat jo valinneet alkavan kauden kuljettajansa. Pakka levisi ranskalaisvalmistaja Citroenin vetäydyttyä yllättäen MM-sarjasta, mikä jätti myös Lapin ilman työpaikkaa.
Lappi ajoi ennen Citroen-kauttaan kaksi vuotta Toyotan tehdaskuskina. Hän voitti Suomen MM-rallin Jyväskylässä vuonna 2017. Viime kaudella voittoa ei Citroenin ohjaimissa tullut. Kolmesti kakkostilalle yltänyt Lappi oli kuljettajien MM-sarjassa vasta kymmenes.
Viime kauden kuskien kärkikymmeniköstä ilman vakituista tehdaspaikkaa ovat jäämässä Andreas Mikkelsen, Kris Meeke ja Jari-Matti Latvala.