Espanjan hallituskriisissä ei vielä valoa

32579394
Konservatiivien Mariano Rajoy ja sosialistien johtaja Pedro Sanchez kättelemässä joulukuussa 2015.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 26.09.2016 23:43

MTV UUTISET – STT – AFP

Espanjan hallituskriisi ei osoittanut maanantaina väistymisen merkkejä aluevaalien tuloksesta huolimatta. Sosialistien johtaja Pedro Sanchez piti edelleen kiinni kannastaan, jonka mukaan konservatiivien Mariano Rajoy ei voi muodostaa maalle uutta hallitusta.

Aluevaalit Baskimaassa ja Galician pohjoisosissa vahvistivat virkaatekevänä pääministerinä toimivan Rajoyn ja PP-puolueen asemaa. Tulosten on ounasteltu avittavan hallitusneuvotteluja ja ehkä päättävän pitkän hallituskriisin. Sosialistit menestyivät molemmissa vaaleissa huonosti, mikä on kasvattanut Sanchezin paineita antaa periksi.

Espanjassa on pidetty jo kahdet parlamenttivaalit, joulukuussa ja heinäkuussa, mutta hallitusta ei ole saatu aikaan. Jos sitä ei synny lokakuun loppuun mennessä, pidetään kolmannet vaalit.

1:36img

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat