Espoon Friisilän tulipaloista epäilty vangittiin – tunnusti tuhopoltot

Omakotitalo Kauko espoo tuhopoltto polttopullo molotov
Heitetty palava esine sytytti omakotitalon kellarin tuleen, ja liekit levisivät ikkunan kautta tiilirakenteisen talon tuulensuojapapereista kattorakenteisiin. Maassa sammutusvaahtoa.Lehtikuva
Julkaistu 23.09.2016 18:45

MTV UUTISET – STT

Espoon käräjäoikeus vangitsi perjantaina noin 40-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä Espoon Friisilässä keskiviikon ja torstaina välisenä yönä sattuneista tulipaloista.

Miestä epäillään kahdesta törkeästä tuhotyöstä. Poliisi pidätti hänet torstaina illalla. Poliisi kertoo, että mies on esitutkinnan aikana kuulusteluissa myöntänyt syyllistyneensä kyseisiin rikoksiin.

Friisilässä Tähdenlennontiellä sattui torstain ja perjantain välisenä yönä kaksi paloa, jotka sytytettiin poliisin mukaan tahallaan.

Paloista ei aiheutunut ihmisvahinkoja, mutta toisessa kohteessa talo kärsi mittavia vesivahinkoja. Toisessa palossa vahingot jäivät pienemmiksi, koska pelastuslaitos oli jo valmiiksi lähistöllä. Toisessa taloista oli asukkaita sisällä tekohetkellä.

Poliisi ei epäile, että tutkittaviin rikoksiin liittyisi muita tekijöitä.

Ohessa olevasta kypäräkameravideosta näet, miltä tulipalon lähellä työskentely näyttää palomiehen silmin. Video viime vuodelta.

3:48img

Tuoreimmat aiheesta

Rikos