Kerrostalon parvekkeella Espoossa räjähdys – yksi loukkaantui

Kerrostalon asuinhuoneistossa Espoon Olarissa on tapahtunut pienehkö räjähdys.

Poliisin tietojen mukaan yksityisasunnon parvekkeella Kuitinkadulla räjähti ilotulite. Räjähdyksessä loukkaantui yksi ihminen, joka kuljetettiin jatkotutkimuksiin sairaalaan.

Alustavien tietojen mukaan tapaukseen ei epäillä liittyvän muita ihmisiä kuin loukkaantunut.

Pelastuslaitos tiedotti asiasta ensi kertaa kello 14.40. Paikalla epäiltiin tapahtuneen suuri räjähdys tai sortuma, ja paikalle lähetettiin yhdeksän pelastuslaitoksen yksikköä.

Espoon räjähdys 2
Räjähdyspaikalla ei ollut enää hälytysajoneuvoja noin puoli viiden aikaan iltapäivällä. Parvekkeiden alla sijaitseva alue oli eristetty työmaa-aidalla.

Noin kello 16.20 pelastuslaitos kertoi, että sen yksiköt ovat poistuneet kohteesta.

Poliisi tiedotti kello 17 tarkastaneensa räjähdyksen takia eristetyn asunnon ja purkaneensa eristyksen. Viranomaiset ovat poliisin mukaan "suurilta osin" poistuneet tapahtumapaikalta. 

Poliisin tietojen mukaan ulkopuolisia ei loukkaantunut räjähdyksessä, ja aineelliset vahingot keskittyivät tapahtuma-asuntoon.

— Räjähdeaineiden asiaton käsittely ja hallussapito aiheuttaa aina riskin ulkopuolisille henkilöille, Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen yleisjohtaja, rikoskomisario Jyrki Kallio kommentoi tiedotteessa. 

Poliisi epäilee tässä vaiheessa tutkintaa yhtä ihmistä räjähderikoksesta. 

Poliisi jatkaa tapauksen tutkimista, mutta ei tiedota siitä tässä vaiheessa enempää.  

Tiedätkö jotain tapahtuneesta? Lähetä viesti MTV Uutisten toimituksen WhatsApp-numeroon 040 578 5504. Huomiothan, ettet kuvaa mahdollisia uhreja tai haittaa pelastustöitä.


 

Lue myös:

    Uusimmat