Etelä-Koreasta löytyi lintuinfluenssaa – ensimmäinen tapaus kuukausiin

A nurse uses a body temperature detector in a hospital in Shanghai, China, 03 April 2013. Shanghai has activated an emergency response plan following the two deaths of the H7N9 strain of bird flu.
Arkistokuva.Epa
Julkaistu 28.03.2016 07:55

MTV UUTISET - Reuters

Etelä-Koreasta on löytynyt lintuinfluenssaa ankoista. Etelä-Korean maatalousministeriö vahvistaa tiedon uutsitoimisto Reutersille.

Virus löytyi siipikarjatilalta, jossa kasvatetaan ankkoja. Löytö on ensimmäinen neljään kuukauteen maassa. Virus oli h5N8, jota esiintyi myös viime marraskuussa. 

Tilan kaikki 11 000 ankkaa tuhotaan varotoimenpiteenä, kertovat viranomaiset. Tila sijaitsi Icheonin kaupungissa, noin 80 kilometriä Seoulista itään. 

Etelä-Korea onnistui palauttamaan siipikarjalihaviennin Hongkongiin viime viikolla. Vienti on ollut lintuinfluenssan takia seisahduksissa lähes kaksi vuotta, mutta maa julistautui influenssavapaaksi hetki ennen uutta löytöä.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat