MTV Uutisten juttu suomen kieltä ennätysnopeasti oppineesta eteläkorealaisesta Hyeri Chosta on noussut todelliseksi megahitiksi Facebookissa.
MTV Uutisten Facebook-sivuille laitettu juttu on tavoittanut yli miljoona henkilöä ja se on kerännyt jo lähes 33 000 tykkäystä ja satoja kommentteja.
Kommentit ovat olleet erittäin positiivisia ja niissä kehutaan Hyerin ahkeruutta.
Kommenttien perusteella suomalaiset tuntuvat arvostavan Hyerin päättäväistä halua edetä elämässä eteenpäin. Hyeri saapui Suomeen kolme vuotta sitten nähtyään kotimaassaan ohjelman suomalaisesta koulujärjestelmästä. Ohjelma teki häneen lähtemättömän vaikutuksen ja suunnaksi tuli Rovaniemi.
Aluksi hän ei osannut suomea lainkaan, mutta ahkeruus palkittiin ja vain kolmessa vuodessa hän kirjoitti itsensä ylioppilaaksi ja hallitsee nyt suomen kielen erittäin sujuvasti.
Huomenna Hyeriä odottaa kauppatieteellisen tiedekunnan pääsykokeet Oulun yliopistossa. Tilanne jännittää Hyeriä, sillä hän haluaa kovasti jatkaa opintojaan Suomessa.
Hyeri toteaa, että positiivinen kommenttivyöry ja valtava kannustuksen määrä antavat voimia pääsykokeisiin.
-Oikein pelotti tämä valtava palautteen määrä ja koko tilanne tuntui ihan hullulta, naurahtaa Hyeri saamastaan huomiosta.
-Se tunne, että omaa tekemistäsi arvostetaan näin paljon on hienoa, hän jatkaa.
Valtava positiivisen palautteen määrä ei ole muuttanut Hyerin kuvaa suomalaisista. Syykin tähän on selvä: Hyeri nimittäin kertoo, että hänellä ei ole koskaan ollut negatiivista kuvaa suomalaisista.