Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (Etla) ennakoi, että Suomen kansainvälinen kustannuskilpailukyky paranee tänä vuonna 0,5 prosenttia.
Viime vuonna tuottavuuden parantuminen vahvisti Suomen kilpailukykyä, mutta työvoimakustannukset ja valuuttakurssit heikensivät sitä. Nettovaikutus oli 0,8 prosentin heikennys.
Tänä vuonna työvoimakustannukset taas parantavat kilpailukykyä hieman. Toisaalta Suomen ulkomaankaupan vaihtosuhde, eli vienti- ja tuontihintojen suhde, heikkenee kilpailijamaihin verrattuna. Vaihtosuhde heikkenee, jos vientihinnat laskevat suhteessa tuontihintoihin.
Etlan ennusteryhmän tutkijan Ville Kaitilan laskelmien mukaan kustannuskilpailukyvyn paraneminen yhdellä prosentilla vuosina 1995–2022 oli yhteydessä tavaraviennin määrän 1,03 prosentin nousuun. Vientimarkkinoiden yhden prosentin kasvu puolestaan merkitsi Suomen tavaraviennin määrän 0,99 prosentin nousua.
– Tavaraviennin kilpailukyvyn kannalta myös kotimaisten palvelualojen kustannuskehitys on tärkeää, koska vientitavaroihin on sitoutunut paljon palvelualoilta ostettua tuotosta. Kilpailukyvystä on pidettävä huolta, jotta Suomen vienti pääsee kasvu-uralle vientimarkkinoita tällä hetkellä vaivaavan heikkouden mennessä ohitse, toteaa Kaitila tiedotteessa.