Etlan toimitusjohtaja HS:lle: Kreikan euroero yhä todennäköinen – Suomen riski kasvaa

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla ehdottaa hallitukselle suuria päätöksiä Suomen kilpailukyvyn korjaamiseksi ja julkisen talouden tasapainottamiseksi. Kuvassa Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Vesa Vihriälä.Lehtikuva
Julkaistu 16.07.2015 01:45

MTV UUTISET - STT

Kreikka tuskin nousee jaloilleen edes kolmannen tukipaketin avulla, arvioi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Vesa Vihriälä.

Hän arvioi Helsingin Sanomille, että Kreikan ero eurosta on varsin todennäköinen jossain vaiheessa.  

Vihriälä ennakoi, että Suomi hyväksyy nyt syntyvät Kreikka-ratkaisut mukisematta. Hänen mukaansa siitä ei kuitenkaan päästä mihinkään, että uusi lainaohjelma lisää Suomen riskejä.  

Tuoreimmat aiheesta

Kreikka