EU lopettaa Astra Zenecan koronarokotteiden ostamisen ja jättää käyttämättä option sadan miljoonan ylimääräisen rokoteannoksen ostamisesta 400 miljoonan sovitun rokoteannoksen lisäksi.
Sadan miljoonan lisäannoksen ostaminen olisi ollut osa EU:n ja rokotevalmistajan sopimusta, mutta sen takaraja oli jo umpeutunut.
– Tätä mahdollisuutta ei käytetä, komission tiedottaja Stefan De Keersmaecker sanoi AFP:n mukaan.
EU:n komission tiedottajan Eric Mamerin mukaan Astra Zeneca ei ole täyttänyt EU:n kanssa tekemänsä sopimuksen ehtoja.
Tiedottajan mukaan tilauksen lopettamisen taustalla on myös huoli rokotteen turvallisuudesta viime aikoina havaittujen veritulppatapausten vuoksi.
EU suunnittelee oikeustoimia yhtiötä vastaan. Päätöksiä oikeustoimien aloittamisesta ei ole kuitenkaan vielä tehty.
Rokotevalmistajan toimitukset ovat EU:n mukaan olleet toistuvasti myöhässä.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Suomessa Yle.
Uutista täydennetty kello 19.34 Keersmaeckerin kommentilla ja tiedolla 400 miljoonan rokoteannoksen alun perin sovitusta määrästä.