EU-maita suositellaan voimakkaasti vaatimaan kaikilta Kiinasta saapuvilta matkustajilta negatiivista koronavirustestiä.
Testi pitäisi tehdä 48 tuntia ennen matkan alkua. Asiasta päätettiin myöhään tänään EU:n puheenjohtajamaa Ruotsin kutsumassa kokouksessa Tukholmassa.
Kokouksessa päätettiin suositella myös kaikkia Kiinaan ja Kiinasta matkustavia käyttämään lentomatkansa aikana kasvomaskia.
Jo viikon ajan EU-maista muun muassa Italia, Espanja ja Ranska ovat vaatineet kiinalaismatkailijoilta ennen lentomatkaa otetun tuoreen negatiivisen koronatestin. Myös Yhdysvallat, Britannia, Kanada, Australia, Israel, Japani ja Etelä-Korea ovat päätyneet vaatimaan Kiinasta saapuvilta
Kiinan koronavirustilanne on heikentynyt merkittävästi sen jälkeen, kun maa viime vuoden lopulla päätti alkaa purkaa maan omia tiukkoja rajoituksia.
Kiina aikoo vapauttaa kansalaistensa matkustamisrajoitukset lopullisesti sunnuntaina.
Jokainen jäsenmaa päättää toimet itse
Brysselissä EU:n virkamiesten kokousta seurannut Eurooppa-kirjeenvaihtaja Heikki Piuhola kertoo, että EU suosittelee nyt jäsenmailleen vahvasti sitä, että kiinalaisille matkustajille asetetaan ennakko-PCR-testivaatimus.
– Jokainen jäsenmaa päättää sen toki itse, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että liki kaikki jäsenmaat, elleivät kaikki, asettavat tämän ennakkoehdon kiinalaisille matkustajille.
Lisäksi kaikilla Kiinan lennoilla matkustajien pitäisi suosituksen mukaan käyttää maskia.
Kokouksessa päätettiin Piuholan mukaan myös jäsenmaiden välisestä tiedonvaihdosta ja siitä, että kansalaisille jaetaan mahdollisimman paljon infoa Kiinan koronatilanteesta.
Jätevesitutkintaa lentokentille
Kokouksessa Saksa toivoi, että jäsenmaissa tutkittaisiin lentoasemien ja -koneiden jätevesiä aktiivisesti, että pystyttäisiin seuraamaan virusvarianttien leviämistä ja koronatilanteen mahdollista uudelleen aktivoitumista.
Muut jäsenmaat olivat yhtä mieltä tästä.
3:05
Lentoyhtiöt ja matkatoimistot vastustavat
Lentoyhtiöt ja matkatoimistot vastustavat kiinalaisilta vaadittavaa ennakkotestausta. Piuhola kertoo niiden pitävän reaktioita vanhanaikaisia.
Lentoyhtiöiden kattojärjestö, Kansainvälinen ilmakuljetusliitto IATA otti asiaan kantaa aiemmin illalla.
– IATA:n mielestä kolmen vuoden aikana on osoitettu, että matkustajilta vaadittavilla testeillä koronan leviämistä ei pystytä estämään, koska se leviää vääjäämättä, jos on levitäkseen. Matkatoimistoilla on sama käsitys.
Ajatuksen taustalla on myös se, että lentoyhtiöille testauksen tarkistaminen tuo valtavasti lisää työtä ja myöhästyttää lentoja.
Juttua korjattu 4.1.2023 kello 22.36 ja 5.1.2023 kello 0.03: Ruotsin koolle kutsuma kokous oli Brysselissä ei Tukholmassa.