Kaksi ensimmäistä pääpelin kohdetta Lahdessa olivat amatööriohjastajien Euroopan mestarin juhlaa.
25-vuotias Teemu Keskitalo on meritoitunut amatööriohjastajien arvokisoissa sekä Suomen että Euroopan mestaruustitteleillä.
Tänään nuorimies ohjasti Jokimaalla ensimmäisen ja toisen Toto4-lähdön voittajia samalla menestyssapluunalla: viimeisellä takasuoralla kiriin parijonosta ja loppusuoralla muilta karkuun.
Avauskohteessa Keskitalolle toi voiton Terhi Vanhalan valmentama Finest Chocolate. Nuorten Sarjassa 3000 euron ykköspalkintoon kiersi Matti Wahlstenin silmäterä Precocious Pal.
– Hevonen oli kyllä tosi hyvä tänään. Se on juossut kovia lähtöjä mutta tehnyt töitä rehdisti aina kun on ollut terve. Nyt tuli vihdoin se odotettu voitto, Keskitalo iloitsi Finest Chocolaten kärryillä.
Tasaisessa tammalähdössä Juha Utalan ohjastama Showtime kiitti hyvästä juoksusta kirimällä loppusuoralla kärkeen omistaja-valmentajansa Siru Juutisen iloksi.
Päätöskohteessa Mika Forssin ohjastama William Birdland kiersi takarivin lähtöradaltaan hyvissä ajoin keulapaikalle saakka. Siitä Annika Aallon valmennuslistoille hiljattain siirtynyt ori oli omaa luokkaansa.
MTV:n ravivihjeiden Toto4-varma oli toisen kohteen Man Of Mill, joka kuitenkin taipui johtavan rinnalta viidenneksi.
Ravit live 5 kpl