Demarimeppi Marc Angelin uskottiin jo ennalta voittavan, koska parlamentin ryhmillä on ollut sopimus vallanjaosta.
Euroopan parlamentti on äänestänyt itselleen uuden varapuhemiehen korruptiotutkinnan kohteeksi joutuneen Eva Kailin tilalle. Tuore varapuhemies on luxemburgilainen sosiaalidemokraatti Marc Angel.
Angel äänestettiin varapuhemieheksi 307 äänellä, kun tarvittava enemmistö oli 297 ääntä. Vastaehdokkaina olivat italialainen identiteetti ja demokratia -ryhmän Annalisa Tardino ja ranskalainen vihreiden Gwendoline Delbos-Corfield.
Angelin uskottiin kuitenkin jo ennalta voittavan, koska osalla parlamentin ryhmistä on ollut keskenään vallanjakoon liittyvä sopimus.
Varapuhemiehet ovat osa parlamentin puhemiehistöä. Sen tehtäviin kuuluu muun muassa laatia alustava ennakkoarvio parlamentin tuloista ja menoista sekä päättää hallinnollisista ja henkilöstöasioista.
Mittava korruptiovyyhti
Uuteen varapuhemiesäänestykseen johti mittava korruptiovyyhti, jossa muun muassa Qatarista epäillään tulleen mittavia lahjuksia useille poliittisesti vaikutusvaltaisille henkilöille.
Belgian poliisi teki joulukuussa ratsioita entisten ja nykyisten europarlamentaarikkojen sekä lobbareiden osoitteissa ja löysi tuolloin noin 1,5 miljoonaa euroa käteistä rahaa.
Media on kertonut poliisin havainneen Kailin isän pyrkineen poistumaan Sofitel-hotellista Brysselistä 750 000 euroa käteistä rahaa matkalaukussa. Sofitel on poliitikkojen suosiossa oleva hotelli Brysselin EU-korttelien kupeessa.
Lisäksi Kailin kotoa on löytynyt 150 000 euron edestä käteistä, ja myös hänen puolisonsa on jutussa epäiltynä. Muun muassa belgialaisen Le Soir -lehden mukaan puoliso on kertonut osallisuudestaan Marokkoon ja Qatariin liittyvään korruptioon.
Kaili erotettiin varapuhemiehen paikalta joulukuussa, ja hän on kiistänyt syyllistyneensä laittomuuksiin.