Eva: Suomi tarvitsee tuplasti maahanmuuttajia

Ghanalaissyntyinen Itellan henkilöstökonsultti Wilberforce Essandor työssään Helsingissä 21. huhtikuuta 2011. Kuva: Lehtikuva
Lehtikuva
Julkaistu 29.01.2015 08:49

MTV UUTISET - STT

Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia, jotta työikäisten määrä ei vähenisi entisestään, arvioi Elinkeinoelämän valtuuskunta (Eva).

Evan mukaan vuotuisen nettomaahanmuuton pitäisi miltei kaksinkertaistua nykyiseltä noin 18 000 maahanmuuttajan tasolta.

Viime 25 vuoden aikana väestö on kasvanut yli puolella miljoonalla henkilöllä, mutta työllisten määrä vain noin 2000:lla.

Työikäisten määrä vähenee 10 000 henkilöllä vuodessa, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle.  

Tuoreimmat aiheesta

Vaalit 2015