Ex-aikuisviihdetähti tukee nyt seksuaalisesti ahdisteltuja

Maria Kekkonen (Kuva: Lehtikuva)
Maria Kekkonen ei enää tottele nimeä Mariah. (Kuva: Lehtikuva)
Julkaistu 15.09.2010 14:43

Aikuisviihteen parissa taitelijanimellä Mariah aiemmin tunnettu Maria Kekkonen tekee nyt työtä seksuaalisesti kaltoin kohdeltujen lasten ja nuorten hyväksi.

Tankotanssin opettajana työskentelevä Kekkonen on mukana yhdistyksessä nimeltä Keho haltuun!, jonka tavoitteena on tiedottaa ja herättää keskustelua aiheesta.

– Olen törmännyt asiaan sekä työssäni että tuttavapiirissäni. Tästä puhutaan edelleen ihan liian vähän, hän kommentoi.

Yhdistys painottaa seksuaalisesta hyväksikäytöstä toipuvien lasten ja nuorten tukemista liikunnan avulla. Se onkin mukana järjestämässä koulutusta, jonne on kutsuttu liikunnanohjaajia ja muita nuorten kanssa työskenteleviä.

– Haluamme kertoa, miten oireet voidaan tunnistaa, ja miten niihin voi reagoida. Tapahtuman tuotto menee raiskausriisikeskus Tukinainen Ry:lle.

Aikuisviihdealan työt Kekkonen on lopettanut vuosia sitten.

(MTV3)