Ex-missi Lotta Hintsa avoimena missiajastaan: "Olihan se minulle eniten epämukavuusalueella ollut juttu"

12:50img
Julkaistu 27.02.2020 06:45
Toimittajan kuva

Iriz Silander

iriz.silander@mtv.fi

@iriziriz

Vuoden 2013 Miss Suomi Lotta Hintsa pohtii missivuotensa vaikutuksia elämäänsä.

Vuorikiipeilyn ammattilaiseksi siirtynyt entinen Miss Suomi Lotta Hintsa kertoo missiaikojen olleen lähes täysin hänen epämukavuusalueensa ulkopuolella.

– Olihan se minulle eniten epämukavuusalueella ollut juttu, mitä olen elämäni aikana tehnyt. Siinä mielessä, että en jaksa vouhottaa omasta ulkonäöstä yhtään. Yllättäen sinun pitäisi esiintyä sillä tai se edellä koko ajan. Sellaiset asiat sotivat helposti omien arvojeni kanssa, Hintsa kuvailee.

Huippu-urheilija tekee nykyään töitä vuorikiipeilijänä sponsoreiden avulla. Missivuodet eivät kaduta Hintsaa.

– Ei kaduta millään tavalla. Se on ollut hieno ponnahduslauta moneen. On varmasti myös helpottanut tämän uranvaihdon kanssa. On tavallaan jo näkyvyyttä olemassa, Hintsa kuvailee.

LUE LISÄÄ: Vuorelta pelastettu Lotta Hintsa sai lääkäreiltä luvan jatkaa harjoittelua: "Voin alkaa valmistella kesän retkiä"

Hän kuitenkin kertoo misseyden tuovan tiettyjä mielikuvia toisille ihmisille, jotka voivat olla myös vääriä.

– Onhan se myös tavallaan rasite. Ihmisten on vaikeaa päästää siitä mielikuvasta irti. Mennään missihomma edellä eikä nähdä sitä, että voisi olla jotain muita kykyjä. Sen boksin ulkopuolelta löytyykin aika laaja skaala siitä mitä voi tehdä.

Videolla Hintsa kertoo Viiden jälkeen -ohjelmassa hurjasta pelastusoperaatiosta, mikä sattui hiljattain vuorella.

Tuoreimmat aiheesta

Lotta Hintsa