Ex-missi Susanna Juntunen joutui keskeyttämään kaksoisraskauden – kertoo nyt musertavasta tilanteestaan: "Ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa"

6:23imgTämän takia ex-missi Susanna Juntunen joutui keskeyttämään kaksoisraskauden – katso haastattelu
Julkaistu 11.06.2022 09:05
Toimittajan kuva

Iriz Silander

iriz.silander@mtv.fi

@iriziriz

Miss Suomi kilpailuista tunnettu Susanna Juntunen joutui tekemään raskaan päätöksen kaksoisraskauden keskeytyksestä. Juntunen avaa päätöksen taustoja MTV Uutiset Livessä.

Ensimmäiseksi perintöprinsessaksi Miss Suomi -kilpailuissa vuonna 2008 kruunattu ja nykyään hyvinvointiyrittäjänä työskentelevä Susanna Juntunen on kokenut kovia viime vuosien aikana.

Juntunen sai kuulla lokakuussa 2020 sairastavansa kohdunkaulan syöpää. Vuonna 2021 hänen pitkäaikainen haaveensa toisesta lapsesta oli toteutumassa hedelmöityshoitojen avulla.  

Pian selvisi, että Juntunen odottaa kaksosia, mikä oli hänen jo ennestään riskiraskauden kohdalla vielä suurempi riski.

Juntunen joutui kohtaamaan raskaan tilanteen. 

– Meidän kohdalla tilanne oli se, että se oli identtinen raskaus ja ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa. Joko molemmat tai ei kumpaakaan tulevista lapsista. Piti tehdä se päätös, että jatketaanko raskautta, jossa on todella isoja riskejä vai keskeytetäänkö raskaus.

Juntunen joutui käymään läpi henkisesti ja fyysisesti raskaan matkan.

– Tosi paljon kamppailut sen kanssa, että miten kutsun niitä alkioita. Mikä on se termi, miten alan käsittelemään tätä asiaa. Ajattelenko ne lapsina vai minä ajattelen ne?

Lue myös: Ex-missi Susanna Juntusen kohdunkaulan syöpä leikattiin onnistuneesti – saa tietää pian, miten lapsihaaveiden käy

– Olenko kolmen lapsen äiti vai yhden lapsen äiti?

Juntunen kertoo MTV Uutiset Livessä musertavasta päätöksestään. Hän myös kertoo, mikä tilanne syövän suhteen on nyt.

Tuoreimmat aiheesta

Raskaus