Ex-missin kasvot tuhoutuivat karmivalla tavalla – toteutti suuren unelmansa lääkärien sanoista huolimatta

Turia Pitt 2016 ja 2007
All Over Press
Julkaistu 11.10.2016 12:48

MTV VIIHDE

Missikisoihin vuonna 2007 osallistuneelle australialaisnaiselle on tehty yli 200 leikkausta.

Australialainen Turia Pitt osallistui vuonna 2007 Miss Earth Australia -kisoihin. Neljä vuotta myöhemmin, vuonna 2011, hän osallistui ultramaratonille läntisessä Australiassa ja joutui keskelle tuhoisaa pensaspaloa.

BBC:n artikkelin mukaan Pitt sai hengenvaarallisia palovammoja 65 prosenttiin kehostaan ja joutui sairaalaan 864 päiväksi. Uutisessa kerrotaan, että naiselle tehtiin yli 200 leikkausta.

Viime viikonloppuna Pitt osallistui Ironman-kisaan Havaijilla ja selvitti kisan loppuun asti.

Turia Pitt heinäkuu 2007 1

Turia Pitt heinäkuussa 2007.

Turia Pitt 2012

Turia Pitt oikeudenkäynnissä vuonna 2012.

Turia Pitt 2014

Pitt vuonna 2014.

Pittiä on hehkutettu sosiaalisessa mediassa sitkeyden perikuvana ja roolimallina.

– Olen vieläkin aivan fiiliksissä eilisestä. Kiitoksia kaikille, jotka ovat tukeneet minua ja auttaneet saavuttamaan tämän valtavan tavoitteen, Pitt kirjoitti eilen Instagramissa julkaisemansa kuvan yhteydessä.

Ironman-kisassa Turia Pitt ui 3,8 kilometrin matkan, ajoi pyörällä 180 kilometriä ja juoksi 42 kilometriä.

– Aloitin treenaamisen vuonna 2011, kun lääkärit sanoivat, etten pysty palovammojeni takia enää juoksemaan. Ajattelin, että näytän heille ja vielä jonain päivänä kilpailen Ironman-kisassa, Pitt kirjoitti blogissaan.

Pitt ei pysty palovammojensa takia säätelemään ruumiinlämpöään. Hän osallistui toukokuussa Australian omaan Ironman-kisaan.

– Jouduin käyttämään kisassa viilentäviä hihoja ja valkoista kisa-asua, etten ruumiinlämpöni nouse liikaa, Pitt kertoo.

– Ironman-kisassa maaliin pääseminen on osoittanut sen, että voin kirjaimellisesti tehdä mitä tahansa, jos vain päätän niin.

Turia Pitt maaliskuu 2016

Turia Pitt kuvattuna maaliskuussa 2016.

Turia Pitt ja Michael Hoskin maaliskuu 2016

Turia Pitt miehensä Michael Hoskinin kanssa.

Turia Pitt elokuu 2016

Pitt elokuussa 2016.

Havaijin Ironman-kilpailussa nähtiin myös suomalaisväriä.

Kaisa Lehtonen sijoittui Pro-sarjan upeasti viidenneksi. Myös Suomen entinen ulkoministeri Alexander Stubb osallistui kisaan.

7:55img

Tuoreimmat aiheesta

Seurapiirit