Ex-Onnellisten toinen kausi alkaa – uutena eroparina Eero Ritala ja Karoliina Blackburn

3. EXO II- Lauran (Miia Nuutila) tapaa Paavon (Eero Ritala) ensimmäistä kertaa
Eero Ritala nähdään Ex-Onnellisten toisella tuontantokaudella.
Julkaistu 24.04.2018 12:26

MTV VIIHDE

Miljoonayleisön ensimmäisellä kaudellaan saavuttanut Ex-Onnelliset jatkuu toisen tuotantokauden jaksoin C Moren suoratoistopalvelussa toukokuun lopulla. 

Ohjaaja ja käsikirjoittaja Johanna Vuoksenmaan komediallinen draamasarja kertoo eronneille lapsiperheille rakennetussa Eroasunnot-taloyhtiössä asuvista ihmisistä.

Kakkoskaudella keskiössä ovat laajenevat eroperheet haarautuvan rakkauden haasteineen, ja vanhojen asukkaiden lisäksi tapaamme joukon uusia asukkaita. Uutta eropariskuntaa esittävät Venla-palkittu Eero Ritala sekä Karoliina Blackburn.

Toisen kauden alkaessa talo on ollut asuttuna kaksi vuotta eli edellisen kauden päätösjaksosta on aikaa kulunut noin puolitoista vuotta.

1. EXO II Kalle (Mikko Nousiainen) ja Oona (Ria Kataja) kuhertelevat

Ensimmäisen kauden asukkaat ovat eri tavoin asettuneet uuteen elämäntilanteeseensa ja eron ensivaiheen shokkireaktiot ovat ohi, mutta uusi elämänvaihe tuo eteen uusia haasteita.

Kakkoskaudellakin nähdään yksi variaatio tuoreesta erosta, kun taloon muuttaa uusi eronnut pari, Hanna ja Paavo, liikuntavammaisen teini-ikäisen Aapo-poikansa (Halti Toppinen) kanssa.

Uuden perheen vanhempia näyttelevät Karoliina Blackburn ja Onnela-komediasarjasta parhaan miesnäyttelijän Venlan voittanut Eero Ritala.

– Toista kautta oli tosi mukava lähteä tekemään. Ihmissuhteet etenevät uusiin eron vaiheisiin ja kysymyksiin. Erosta on jo pari vuotta, elämät jatkuvat eri tahoillaan ja tuntuu että pitäisi olla jo omillaan. Silti jostain syvältä puskee edelleen esiin tunteita, joita ei välttämättä haluaisi tuntea, ohjaaja-käsikirjoittaja Johanna Vuoksenmaa kuvailee.

– Uuden perheen myötä päästään jälleen tuoreemmankin eron pyörteisiin. Uudet kumppanit ja uudet lapset takaavat draamaa monessa kerroksessa.

1. EXO II- Laura (Miia Nuutila) ja Michael Rank (Rich Lyons)

Toisella kaudella Kekkosten perheessä Laura (Miia Nuutila) tasapainoilee uran ja äitiyden välillä ja yrittää elää todeksi omaa idealistista ajatustaan onnellisesta erosta.

Ikävä kyllä Laurakaan ei ole immuuni inhimillisille osattomuuden tunteille, joita Kallen (Mikko Nousiainen) ja Oonan (Ria Kataja) rakkaus seinän toisella puolella herättää.

Reija (Anna-Leena Sipilä) ja Antti (Jarkko Pajunen) ovat palanneet yhteen, mutta heidän kohdallaan ruuhkavuodet jatkuvat, mistä pitävät huolen kaksi 1-vuotiasta vesseliä: Reijan ja Antin Reino sekä Sini-Marjan (Saija Lentonen) ja Antin Luukas.

3. EXO II- Suvianna (Essi Hellén) yrittää hukuttaa murheitaan

Taloudelliset ongelmat tuovat arkeen lisäkierrettä. Suvianna (Essi Hellén) seurustelee yhä Azorin (Deogracias Masomi) kanssa ja asuu asuntonsa isommassa puolikkaassa.

Tuomas (Samuli Niittymäki) on muuttanut maalle viljelemään lanttuja ja kasvattamaan lampaita, joten esikouluikäinen Tähtisumu elää kahden kodin välillä kulkevan erolapsen arkea.

– Ex-Onnelliset on idealtaan täysin ainutlaatuinen sarja. Uniikki konsepti kuvaa erilaisia parisuhteita todenmukaisesti ja koukuttavasti. Johanna Vuoksenmaa on onnistunut loihtimaan Ex-Onnellisiin sykähdyttävän maailman, joka varmasti saa katsojat elämään sarjan hahmojen mukana, MTV:n draamapäällikkö Jani Hartikainen hehkuttaa.

Luvassa on kakkoskaudellakin terapeuttista naurua ja lohdullista itkua niin tarinassa kuin kotikatsomoissakin.

Ex-Onnelliset 2. kausi alkaa C Moren suoratoistopalvelussa torstaina 31.5., jolloin julkaistaan kaksi ensimmäistä jaksoa.

Sen jälkeen sarjasta julkaistaan yksi jakso viikossa torstaisin. Jaksoja on yhteensä 12. Sarjan 1. kausi on katsottavissa C Moressa jo nyt.

Ex-Onnelliset 2. kausi alkaa C Moren suoratoistopalvelussa torstaina 31.5. Sarja esitetään myöhemmin MTV:n kanavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Ex-Onnelliset