Ex-pankkiiri Guillermo Lasso julistautui presidentinvaalien voittajaksi – vastustaja myöntänyt häviönsä

1:01img
Ecuadorin suurin kaupunki ajautui todelliseen koronakriisiin vuosi sitten: kadut täyttyvät huopiin käärityistä menehtyneistä
Julkaistu 12.04.2021 05:49(Päivitetty 12.04.2021 06:08)

MTV UUTISET – STT

Uusi presidentti nousee valtaan toukokuun lopussa.

Ecuadorin uudeksi presidentiksi on nousemassa ex-pankkiiri Guillermo Lasso. Hänen kilpakumppaninsa, ekonomisti Andres Arauz myönsi tappionsa varhain maanantaina Suomen aikaa. Lasso julistautui hetkeä myöhemmin vaalien voittajaksi.

65-vuotias Lasso pyrki maan johtoon jo kolmatta kertaa. Hän hävisi Rafael Correalle vuonna 2013 ja istuvalle presidentille Lenin Morenolle vuonna 2017.

Toukokuun lopussa valtaan nouseva uusi presidentti perii Morenolta kuralla olevan talouden. Ecuadorin bruttokansantuote on supistunut liki kahdeksan prosenttia, ja valtion velan osuus on liki 63 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Lisäksi koronaepidemia koettelee maata. Runsaan 13 miljoonan asukkaan maassa on rekisteröity yli 340 000 koronatartuntaa ja runsaat 17 000 virukseen liittyvää kuolemaa.

Maan terveydenhuoltojärjestelmä on kuormittunut lähelle katkeamispistettä.

Tuoreimmat aiheesta

Ecuador