Salatut elämät -sarjassa Cindyä näytellyt Mia Ehrnrooth on saanut totutella siihen, että jopa löysä asuvalinta saattaa saada raskaushuhut liikkeelle.
Näyttelijä Mia Ehrnrooth näytteli Salatut elämät -sarjassa Cindyä. Cindy poistui ruudusta alkuvuonna 2014 ja tämän jälkeen Ehrnrooth on tehnyt sekä mallin että näyttelijän töitä freelancerina.
Ehrnrooth juhlii kesällä jo kolmatta hääpäiväänsä. Tähti onkin saanut totutella siihen, että hänen on odotettu perustavan perhettä. Syksyllä 2014 Ehrnroothin Instagram-palvelussa julkaisema kuva sai raskaushuhut liikkeelle.
– Oli vissiin vähän löyhempi paita päällä niin heti tuli huhut. En kuitenkaan ole raskaana, Ehrnrooth muisteli tapahtunutta huvittuneena Specsaversin tilaisuudessa.
Ehrnrooth on tottunut siihen, että julkista työtä tekevien ihmisten yksityiselämä kiinnostaa. Näyttelijä suhtautui huhuihin huumorilla, vaikka saikin selitellä otsikoita lähipiirilleen.
– Suhtaudun kaikkiin huhuihin huumorintajulla. Eroavaisuus on vaan siinä, että kun itse naureskelin asialle, niin samaan aikaan sukulaiset ja muut tutut kyselivät ja ihmettelivät aihetta.
Uutisia perheenlisäyksestä ei kaunottaren kohdalla ole ainakaan vielä odotettavissa.
– Tällä hetkellä ammatti vie niin paljon aikaa ja minulla on paljon asioita, mitä haluan saavuttaa uralla. Asia kerrallaan, Ehrnrooth myhäilee.
Muuntautuu legendaariseksi missiksi teatterissa
Kesällä Ehnrooth nähdään Viikinsaaren kesäteatterissa pääroolissa Virpi Miettisen (Miss Suomi 1965) elämää luotaavassa näytelmässä Pikku neiti porvoolainen. Ehrnrooth kertoo keskustelleensa roolista Miettisen kanssa.
– Rooli on oikein kiinnostava. Tapasimme viime kesänä suunnitteluvaiheessa ja olemme olleet sen jälkeenkin yhteyksissä, Veikkaan, että tässä on kuitenkin vielä muutamat treffit edessä.
Miettistä ja Ehrnroothia yhdistää se, että he ovat molemmat lähteneet jo nuorena maailmalle töiden perässä.
– Hän teki missinuraa ja minä mallinuraa, joten pystyn hyvin samaistumaan. Samankaltaisuuksia on lavalla, tosin hänen taustansa on huomattavasti rankempi. Virpi on äärimmäisen miellyttävä henkilö, odotan jännityksellä ja mielenkiinnolla.