Expressen: Räjähdys Tukholmassa – pommiryhmä paikalla

Etelä-Tukholmassa on tiistai-iltana kuultu voimakas räjähdyksen ääni ja pommiryhmä on kutsuttu paikalle, kertoo ruotsalaismedia Expressen. Poliisin tietojen mukaan kyseessä on portti, joka on räjähtänyt.

Poliisi on Expressenin mukaan sulkenut useita metroasemia saatuaan tiistai-iltana kello 20.56 paikallista aikaa hälytyksen monilta ihmisiltä, jotka kuulivat kovan pamauksen.

Lähistöllä asuva Kristoffer oli vauvansa kanssa, kun kuuli pamauksen.

– Sitten naamioitunut henkilö juoksi talojen välistä, hän kertoo Expressenille.

Poliisin tiedottaja Daniel Wikdahlin mukaan alueella räjähti portti. Poliisin päätöksen mukaisesti metrojunat kulkivat jonkin aikaa räjähdyksen jälkeen Gubbängenin ja Tallkrogenin asemien ohi vihreällä linjalla.

Poliisi sulki suuren osan asuinalueen läpi kulkevasta kadusta. Ihmiset seisovat ulkona odottamassa pääsyä asuntoihinsa.

– Se oli todella kova pamaus. Tajusin heti SOS-sovelluksessa, että oli tapahtunut räjähdys, kertoo asukas Expressenille.

Useat ihmiset puhuvat yhteen ääneen ”isosta pamauksesta”.

Pommiryhmä on paikalla tutkimassa asiaa.

Lähde: Expressen

 

 

Lue myös:

    Uusimmat