Historian ensimmäinen Miamin GP ajettiin viikonloppuna. Tapahtuma oli merkittävä Yhdysvaltoja valloittavalle F1-sarjalle, mutta aivan kaikki ei mennyt putkeen.
F1-toimittaja Adam Cooper kertoi Twitterissä, että kaikki eivät olleet tyytyväisiä oheispalveluihin.
– Moni asia onnistui Miamissa, mutta sponsorit ja tallit eivät ole tyytyväisiä Paddock Clubin palveluihin. Ne hoidettiin paikallisesti eikä F1-sarjan normaalin organisaation toimesta. Liput maksoivat 13 000 dollaria, joten ihmiset odottavat saavansa viiden tähden kokemuksen… Nämä ovat ensimmäisen maailman ongelmia, mutta tästä on opittava.
Cooper palasi asiaan vielä maanantaina. Hänen korviinsa oli kantautunut lisää kritiikkiä.
– Jotkut yritysten ylimpään johtoon kuuluvat henkilöt kutsuivat sitä ”paskashow’ksi”. He sanoivat, että varakkaat F1:n ensikertalaiset ja mahdolliset sponsorit eivät tule takaisin huonon ensikokemuksen vuoksi, kirjoitti Cooper.
F1-varikko ja kisan lähtösuora täyttyi yhdysvaltalaisista julkkiksista. Monet fanit naureskelivat puolestaan tuolle sirkukselle. Ex-kuski Giedo van der Garde kertoi Twitterissä toivoneensa Kimi Räikköstä tuon show’n keskelle.
– Tämä Miamin GP:n näytelmä kaipaa muuten kipeästi Kimiä, sanaili hollantilainen.
Katso twiitit alta.