Red Bullin Pierre Gaslyn aika-ajosuoritus formula ykkösten Azerbaidzhanin GP:ssä on hylätty. Gaslyn Red Bullin havaittiin ylittäneen polttoaineen virtaukseen säädetyn maksimirajan aika-ajojen ykkösosiossa.
MAINOS
Koko F1-kausi C Morella!
Azerbaidzhanin GP suorana 26.-28.4.
Su: Azerbaidzhanin GP klo 15.10, ennakkotunnelmat klo 14.00Kaikki suorat ajolähetykset C More Maxilla ja cmore.fi -suoratoistopalvelussa!
Gasly oli aika-ajojen ykkösosion nopein kuski, mutta ei ajanut toisessa osiossa ja hänen aika-ajosijoituksensa oli alun perin 15. tila. Hylkäämisellä ei ole ranskalaiskuskille käytännön merkitystä, sillä hän oli jo aiemmin saanut rangaistuksen, jonka myötä hän joutuu lähtemään sunnuntain kisaan varikolta.
Gaslyn piti ajattaa autonsa perjantain toisten harjoitusten jälkeen Kansainvälisen autourheiluliiton FIA:n tarkistuspisteelle eli painovaa'alle, mutta ranskalaiskuski ajoi suoraan Red Bullin varikkopilttuun kohdalle. Tämä johti mainittuun rangaistukseen.
Hyvä tunne
Gasly kommentoi aika-ajojen jälkeen, että hänellä oli luultavasti ensimmäistä kertaa tänä vuonna näin hyvä tunne autostaan.
– Oli hienoa päättää ykkösosio ykkössijalla, mutta kun tiesimme, että starttaamme varikolta huomenna, tärkeintä oli saada tunne autosta pienellä bensamäärällä, Gasly sanaili.
Toinen Red Bull -kuski Max Verstappen ylsi aika-ajoissa neljänneksi. Ensimmäiset ruudut valloittivat Mercedeksen Valtteri Bottas ja Lewis Hamilton ennen Ferrarin Sebastian Vetteliä.